maanantai 31. joulukuuta 2012

Syksystä ja katsaus tulevaan

Tervehdys taas pitkästä aikaa. Nyt on päivityksen paikka kun vuosikin vaihtuu.

Olen saanut tehtyä todella tasapainoisia treeniviikkoja koko syksyn ajan, enkä ole kertaakaan sairastanut. Syksy on siis mennyt erinomaisesti. Testitulokset ovat laittaneet hymyn suun pieliin, joten aikataulussa ollaan ensi kesän kisoja ajatellen. Ainut huolenaihe tällä hetkellä on hiukan kipeytynyt akillesjänne, mutta uskon senkin tuosta paranevan kun juoksukilometrit jätän minimiin parin viikon ajan.


Kauden 2013 tärkein kisa tulee olemaan Ironman Lanzarote toukokuun puolessa välissä. Tämä aiheuttaa omat ongelmansa kunnon ajoittamisen suhteen. Kisan ajankohdan vuoksi on ruuvia kiristettävä treeneissä melkoisesti jo heti vuoden vaihteen jälkeen. Kunnon esille saamiseen jo keväällä, on kehitetty kovia kisanomaisia hallitreenejä traineri + juoksu idealla. Kunto vaikuttaa tällä hetkellä erinomaiselta, joten jos kevään saan tehtyä treenien osalta nappiin pitäisi iskua löytyä Lanzalla. Etelänleirille lähdemme Marian kanssa tammikuun puolessavälissä ja leiripaikkana tottakai Lanza. Käydään katsomassa samalla pyöräosuuden mäet ja kurvit kuntoon, että ei anneta kisassa muille tasoitusta.

Kevään ensimmäinen startti on tarkoitus ottaa Mallorcan Tristar 111 kisassa. Tarkoitus on myös ajaa mahdollisimman paljon pyöräkisoja huhti-toukokuun vaihteessa, jotta saan tarvittavan kovuuden ennen Lanzn kisaa. Kesän kisat päätän vasta Lanzaroten kisamenestyksen jälkeen. Tavoitteena kisasta on saada Hawain paikka ja jos se onnistuu menee kesä pitkälti kuntoa rakentaessa kohti lokakuuta. Mutta se nähdään sitten toukokuussa.

Haluan kiittää kaikkia tukijoita kaudesta 2012!

Integrata on tukenut kisamatkojen kustannuksissa. Medilaserilta sain apua uusiin uskomattoman tarkkoihin silmiin.:) Ja työpaikkani Oy Huntteri Ab on tarjonnut parhaimmat mahdolliset välineet: Felt-, BBB-, Sigma- ja Tacx- tuotteet harjoitteluun ja kisoihin. Arvostan tukeanne suunnattomasti!

OIKEIN HYVÄÄ JA MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLE!

Loppuun vielä kuvia kaudesta 2012:
Kuraista menoa Vehmaalla

Ajoasennon säätöä syksyn treeneissä

St. Pölten

Kelpasi nostaa kädet pystyyn Nastolan täydellä matkalla!



maanantai 29. lokakuuta 2012

Myydään Felt AR3 -12, 54cm

Tästä ensikaudeksi huipputason maantieohjus!

Uuden karhea alle 1500km ajettu Felt Ar 3. 2012-malli. Koko 54cm. Hiilikuituinen aero-runko. Ultegra sähkövaihtajat. Mavic cosmic elite kiekot. Soveltuu n.170-180cm kuskille. Erinomainen vaihtoehto maantielle tai triathloniin lyhyille sekä pitkille matkoille. Uuden SH.4495€ Nyt syyshintaan 2850€.






Tarkemmat speksit http://2012.feltracing.com/Australia/2012/Road/AR-Series/AR3.aspx

Sijaitsee Turussa. Saa tulla toki katsomaan.
Yhteystiedot:
0400 283 854
tatu.kasurinen@huntteri.fi

tiistai 4. syyskuuta 2012

Nastolasta SM Hopeaa!

Neljä täyttä matkaa, joista 2 totaali hyytymistä, yksi rengasrikko reissu ja yksi nappisuoritus. Nyt se odottamani onnistuminen sieltä tuli. Loppuaika 9h19min34sek kohtalaisen haastavalla reitillä ja SM-hopea mitali. Olen enemmän kuin iloinen ja suuri kivi vierähti sydämeltä. Ehkäpä minusta tulee vielä kovan tason täyden matkan kisaaja!

Alla kisaraporttia:
Heräsin 4.45 aamupalalle luottavaisin mielin. Jännitystä tuskin oli lainkaan ilmassa. Usko omaan kuntoon oli kova, viimeiset kaksi viikkoa olivat menneet erinomaisesti ja tunne kropassa oli todella hyvä.

Uintiin lähdin selkeänä tavoitteena roikkua Luodon Mikan mukana. Koko 3,8km matka tuntui helpolta ja rennolta. Missään kohtaa ei tarvinnut puristaa. Rantauduin 56min pintaan kärjessä Mikan kanssa.

Pyörän päälle hypättyäni aloin täyttämään taskuja geeleillä ja muilla eväillä ja siinä kiireessä tuli tiputettua muutama geeli matkan varrelle. Onneksi olin laskenut geelien määrän vähän yläkanttiin, joten se ei tuottanut sen enempää hermoilua. Ensimmäinen 10km ja kovat mäet tuntuivat hiukan vaikealle, mutta onneksi rytmi löytyi tasaisella osuudella. Ajelin sykkeitä tarkkaillen ja energiaa tankaten Mikan kanssa vuorovedoin (yli 10m välein) ja koko ajan odottelin ensimmäisiä merkkejä väsymisestä. Mukavat sadekuurot viilensivät tasaisin väliajoin ja reitin mäkisempi osuus toi vaihtelua tempoasennossa survomiseen. Ihmettelin kovasti kun 120km jälkeenkin tuntui todella hyvälle ja matka ei painanut missään vaiheessa. 150km ajon jälkeen nousuvoittoisella pätkällä Mikalla tuli huono hetki kisassa ja vähän yllättäen pääsin karkuun. Viimeisen 30km ajoin yksin, edelleen juoksuosuutta varten tankaten ja pidin huolta ettei sykkeet nouse liikaa yli aerobisen kynnyksen. Pyöräaika ilman vaihtoja oli hyvä 4h48min.

T2 vaihtoon pääsin 4min ennen Luotoa ja rauhassa putsailin suurimmat hiekat jaloista ja vedin kompressiosukat jalkaan. Tiesin, että Mika tulee kuitenkin ohi ja pahimmat kilpakumppanit olivat jo kohtalaisen kaukana. Juoksuun lähdin rauhassa ja mahdollisimman tasaista vauhtia pitäen. Juoksureitti oli tiedossa ja todella haastava raastavine mäkineen. Tarkkailin sykettä ja kilometrivauhteja ja pidin huolta, että missään kohtaa en mene liian kovaa. Odotin koko juoksun ajan ensimmäistä huonoa hetkeä ja valmistauduin henkisesti todelliseen raastamiseen. Kilometrit 25-35 odotin hyytymistä, mutta sitä ei tullut. Ei voi olla totta, että tämä menee näin helposti. Viimeisen kääntöpaikan, 37km kohdalla alkoi jo hymy nousta kasvoille. Tiesin, että takaa ei tule enää millään kukaan ohi ja ensimmäinen yleisen sarjan SM-mitali on lähellä. En ollut koko kisan aikana katsonut kokonaisaikaa vaan päätin, että keskityn hetkessä tekemiseen ja loppuaika on se mikä on. Viimeisellä kilometrillä fiilikset nousivat entisestään kun pääsin antamaan Marialle pusun ja toivottamaan tsemppiä juoksuosuudelle. Maria kärsi kaksi rengasrikkoa, mutta onneksi tsemppasi itsensä maaliin. Stadionin lähettyvillä kuulin, että olin käyttänyt aikaa 9h16min ja ihmetys loppuajasta oli suuri. Pientä kirivaihdetta vielä silmään, että menee alle 9h20min ja kädet pystyyn maalissa. Jes, onnistunut suoritus! Juoksuaika optimi 3h29min ja loppuaika 9h19min34sek.

Koko kesä on ollut muissa kisoissa alakanttiin suorittamista. Onneksi täysmatkalta tuli vihdoin ja viimein onnistunut suoritus ja voin hyvin mielin lähteä rakentamaan kuntoa kohti kautta 2013. Tällä hetkellä suunnitelmissa on olla elämäni kunnossa toukokuun loppupuolella Ironman Lanzarote kisassa. Sieltä selkeänä tavoitteena on saada Hawain paikka. Treenit alkoivat eilen. Syksyn ja talven treeni-ideana tulee olemaan pyöräilyn kehittäminen pitkästä aikaa. Juoksua ja uintia unohtamatta. Lanzalla fillarin pitää lentää jos haluaa tulosta tulevan.

tiistai 14. elokuuta 2012

Kohti Nastolaa

Tervehdys! Nastolan täyden matkan SM-kisoihin on enää tovi aikaa. Tänään olen aloittanut perinteisen turvotuskuurin maltodekstriini + pastalinjalla, jotta sunnuntaina kroppa olisi täynnä energiaa.

Treenit on sujunut mallikkaasti Joroisten pettymyksen jälkeen ja muutama "kovakin" veto on mahtunut väliin. Vehmaalla sprinttitriathlonissa kulki oikein mallikkaasti ja varsinkin juoksu väläytteli positiivisia merkkejä. Aluemestaruus tempossa pyöräjalka löytyi vihdoinkin uudelleen ja taisin ajaa kovimman 20km tuulisessa säässä mihin ikinä olen pystynyt. Pitkiä pyörä- ja juoksulenkkejäkin on tullut sopivasti paukuteltua. Kaiken pitäisi siis olla kohdallaan sunnuntain täpöä varten.

Viime viikonloppu meni Kuopio-triathlonissa Feltin pyöriä esitellen ja kävin myös starttaamassa SM-olympiamatkan. Kisahan meni ihan puihin kun pakki eli maha päätti alkaa temppuilemaan ennen starttia. Neljä täysistuntoa tunnin sisään ennen starttia ei luonut hirveän positiivista fiilistä starttiin (kiitos Scandicin a´la carte menulle). Uinti lähti kulkemaan vasta kilometrin jälkeen, pyörä oli ihan vahvan tuntuista ja alun juoksu tuntui huipulta. Tosin 1,5km juoksun jälkeen pakki oli taas aivan sekaisin ja jouduin rehelliselle puskapaskalle Vänärin puskiin. Siinä puskassa ajattelin, että eiköhän tämä peli ole menetetty tältä kertaa ja säästellään jalkoja täyttä matkaa varten kun top 3 sijoituskin oli kaukana. Mutta sopiva viimeistelytreeni tuli tehtyä mikä oli reissun tärkein tavoite.

Nastolan kisasta tulee todella mielenkiintoinen ja varmasti raskas. Kävin Marian kanssa tsekkaamassa reitit ja ainakin Turun tasaisiin maastoihin tottuneelle reitti on aika brutaalin tuntuinen. Pyörässä on paljon pientä nyppylää ja juoksureitin muutama tiukka nousu tulee tuntumaan viimeisillä kierroksilla varmasti todella pahalta. Veikkaisin, että loppuaika ennustetta joutuu viilamaan 15-30min hitaammaksi. Oma tavoite on tehdä vihdoin ja viimein tasainen hyvä suoritus, joka pitäisi riittää 9h30-9h45min aikaan tuolla reitillä. Mukana on onneksi kovia kavereita, joten mitalli ei tule irtoamaan helpolla.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Pettymys Joroisilla

Legendaarinen puolimatkan SM-kilpailu kisattiin lauantaina Joroisilla. Tämä oli minulle kauden tärkeimpiä kilpailuja ja tein mielestäni kaiken oikein harjoittelun suhteen ennen kisaa. Fiilis kisaviikolla oli luottavainen ja kaikki lajit tuntuivat treenien perusteella todella vahvalta. Osanottajalistaa selatessani tavoite oli selkeä 5 joukkoon, ehkä jopa parempi. Kisapäivänä mies ei kuitenkaan ollut vireessä. Alla reportaasi kisan kulusta:

Uinti 1,9km
Uintiin starttasin rennolla otteella, koska tiesin, että mitään yltiömäistä suoritusta minun ei tarvinnut tehdä, jotta nousisin vedestä hyvistä asemista. Startissa jäin todella pahasti muiden jalkoihin ja pääsin rytmiin vasta 300m uinnin jälkeen. Hullua kyytiä moni aloittaa, koska jo puolessa välissä uintia iso pääjoukko oli suhteellisen kaukana… Loppumatka menikin rennosti läpsytellen ja huomasin ison pääporukan jäävän kauas. Uinnista rantauduin Darbyn kanssa ja olin miesten sarjassa sijalla 4. Ok uinti energiaa säästellen.

Pyöräily 94km
Pyörällä päästin Darbyn heti karkuun, koska tiesin, että kisa on pilalla jos yritän hänen vauhdissa pyristellä. Ensimmäinen 30km kierros meni mukavasti sykkeitä tarkkailen ja vauhti tuntui sopivalta. 40km kohdalla tapahtui jotain aivan ihmeellistä, sykkeet tippuivat peruskestävyys lukemille, selkä meni jumiin ja vauhti tippui radikaalisti. Ajattelin, että tämä on vain huono vaihe kisassa, josta pääsen yli kun tankkailen ja pidän kadenssin ylhäällä. 50km kohdalla yritin taas nostaa sykettä ja vauhtia mutta yksinkertaisesti mitään ei tapahtunut. Vauhti hiipui ja tuossa kohdassa Kutvonen ja Tuunanen menivät ohi ja heidän vauhtiin ei ollut mitään asiaa. Viimeisellä kierroksella vauhti hiljeni entisestään ja kiroilin mielessäni ja meinasin heittää kisasta sivuun T2:lla. Ajattelin kuitenkin yrittää juoksua, jos nyt saisi vielä hyvän treenin aikaiseksi. Pyöräaikani oli suunniteltua 10-12min hitaampi

Juoksu 21,1km
Juoksuun lähdin ilman paineita ja tulostavoitteita. Juoksu lähtikin rullamaan ihan kivasti, mutta jo 2km kohdalla vanha ystäväni etureisikramppi yllätti. Tämä on jo perinteeksi muodostunut puolimatkan kisassa. Siinä etureidet jumissa kiroilin 1,5min paikallani ja olin jo ottamassa numerolappua pois, tänään ei vaan ole minun päiväni. Lähdin kuitenkin vielä yrittämään juoksua ja sainkin reidet auki ensimmäisen kierroksen jälkeen. Viimeiset 16km juoksentelin mukavuusalueella (tosin viimeisellä kierroksella kiristin sen verran ettei naisten kärki mene ohitse;)) ja ihmettelin kun montaa yleisen sarjan menijää ei mennyt ohi. Pääsin maaliin 4,5h jälkeen sijalla 9. (SM 8).

Pettymys maalissa oli valtaisa, mutta onneksi en jättänyt kisaa kesken. Keskeyttäminen kuitenkin on aina se huonoin vaihtoehto ja se jää kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa. Olen analysoinut kisaa ja sitä mikä valmistautumisessa meni pieleen. Treenien ja testien perusteella en ole ikinä ennen ollut näin tasavahvassa kunnossa. Voi olla, että viimeistelytreenit olivat liian kovia ja pakarat/alaselkä menivät jumiin ja pyöräilyssä se kostautui… Toki tiedän myös sen, että minun hyvän ja huonon päivän välillä on huikea ero. Saattaa olla, että viikon päästä kulkee taas ihan eri tavalla.

Toki positiivisiakin asioita löydän kisasta. Helppo uinti ja juoksuaika 1h31min tuollaisella ”tsuppailumeiningillä” on hyvä ajatellen tulevaa Pajulahden täydenmatkan kisaa. Varsinkin jaksaminen juoksussa oli erinomaista ja ehkäpä tänä vuonna täydellä matkalla ei mene kävelyksi 25km jälkeen.;) Myös sijoitus oli ihan hyvä noinkin huonolla suorituksella.

Ja isot onnittelut vielä mitalisteille ja itsensä voittaneille!

Nyt palauttelen viikon ja aloitan valmistavan jakson kohti Pajulahtea. Jokaiseen vuoteenhan pitää mahtua vähintään se yksi hyvä suoritus, joten teen sen sitten siellä.
Pajulahteen on myös tulossa valmentajani Luodon Mika ja treenikaveri Utriaisen Ilkka. Kisasta tulee aika legendaarista vääntöä varsinkin Utriaisen kanssa (Luoto menee menojaan). Henkinen psyykkaus ja piikkittely treeneissä on jo aloitettu ja saa nähdä kumpi on enemmän hermorauniona ennen kisaa.;) Käykääpä muuten tsekkaamassa Miken ja Iken blogit, hyvää tarinaa on kaverit kirjoittaneet; mikaluoto.blogspot.fi ja ilkkautriainen.blogspot.fi

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Alkukesän kisasilppua

Itävallan puolikkaan jälkeen olin pari viikkoa todella väsynyt ja treeni ei meinannut millään lähteä kulkemaan. Hieman flunssaisena kisailu oli ehdottomasti huono ratkaisu, kisa tuntui jäsenissä pidempään ja palautuminen oli paljon hitaampaa.

Pari viikkoa Itävallan kisan jälkeen oli kauden aloitus Suomessa Hyvinkään perusmatkan kisassa. Olin kohtalaisen varma, että kisasta tulee kohdallani todellinen pettymys. Treenit olivat olleet niin aneemisia, keuhkot eivät olleet toimineet kunnolla ja kovissa vedoissa olin jäänyt paljon kevään vauhdeista. Onneksi parin päivän herkistely ennen Hyvinkään starttia nosti tasoa ja kisa meni oikein positiivisesti. Uinnissa jäin 45sek Luodon Mikasta, mutta pyörä jalka minulla oli yllättävän vahva ja sain Mikan kiinni jo 10km ajon jälkeen. Juoksu oli ok suoritus, viimeinen puristus jäi tekemättä, koska muut olivat sen verran kaukana. Hyvinkäältä sija 2 ja hyvä aika nosti taas itseluottamusta ylöspäin.

Seuraavana viikonloppuna, ennen viikon kesälomaani kisailin SM-tempon ja Juhannus-triathlonin Turussa. SM-tempon startti oli perjantai-iltana Liedossa. Kisapäivän valmistautuminen oli todella huono. Kiireinen työpäivä ennen lomalle jääntiä, liikaa kahvia ja kiireinen siirtyminen kisapaikalle. Tempon matkana oli 40,9 km ja tavoitteeni oli 15 joukkoon. Alku kisasta sujuikin ihan kohtalaisen hyvin ja olin tekemässä hyvää suoritusta. 30k kohdalla huono nesteytys rankaisi ja pohkeeni kramppasi, viimeinen kymppi tulikin turhan hitaasti. Sija 22 ei missään nimessä ollut sitä mitä hain kisasta.

Sunnuntaina starttasi Juhannus-triathlon uudella kisapaikalla Kaarinan Littoisissa. Puitteet kisalle olivat erinomaiset ja erityisesti mielenkiintoinen ja haastava juoksureitti keräsi kisailijoilta kehuja. Omalta kohdalta kilpailu oli aika väsynyttä menoa. Hengitys oli jumissa ja tuntui liian helpolta. Sprinttikisassa pitää olla tappamisen meininki ja sellainen fiilis, että oksennus kohta lentää. Nyt ei ollut ja sen tietää, että tuloskin jää silloin pannukakuksi. Uinti oli kohtalainen, pyörä voimatonta ja juoksu mukavaa juoksentelua. Kärkeen tuli liikaa eroa ja sijoitukseni oli kilpailussa 4.

Juhannusviikko meni lomaillessa ja laadukkaita treenejä tehdessä. Viikkoon mahtui kehittävinä treeneinä pitkä ja kova 5h pyöräily, pitkä 2h juoksu, 180km pk- pyöräily, tehouinteja ja tehojuoksu. Treeniä tuli mukavasti +20h ja vaikka tuohon mahtuu Juhannuksen juhlimiset oli viikko ehdottomasti todella tärkeä loppukesän kisoja ajatellen. Meno treeneissä alkoi olemaan taas vahvaa.

Viime sunnuntaina kilpailtiin Vantaalla sprinttimatkan SM-kisat. Lähdin kisoihin tekemään hyvää treeniä, joka tarkoitti, että miltei koko matka mentiin rajoitinta vasten. Tuossa onnistuin todella hyvin ja hengitys oli jatkuvasti tiukoilla. Sijoituksena 6 sija, mikä on ok. Jälkikäteen harmittaa, että en yrittänyt pyöräilyssä aikaisemmin karkuun. Pyöräjalka oli hyvä ja nyt on hyvä jossitella miten se mitali olisi saattanut tulla....

Noh, onneksi kone alkaa olemaan viritettynä kauden yhteen pääkisaan - Joroisten puolimatkan SM-kisoihin. Siinä on kisa, jossa olen yleensä onnistunut tekemään hyvän suorituksen. Uskon ja jopa tiedän, että tänä vuonna henk. koht. ennätykset paukkuvat ja roimasti ja kiilaan hyvin lähelle kärkimiehiä. Lähden tekemään omaa hyvää suoritusta ja ylittämään itseni. Se tulee toivottavasti riittämään, jos ei mitaleille, niin hyvin lähelle palkintopallia. Sitä ennen teen muutamat tehokkaat ja herkistävät harjoitukset ja käyn vielä Kiskossa hakemassa sprintistä vauhtia jalkoihin.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Ironman 70.3 St Pölten

Kisakausi on virallisesti avattu triathlon-kisojen osalta. Viimeisen kahden viikon aikana olen hionut kuntoa monissa kisoissa. Kahteen viikkoon on mahtunut 1,5km uintitesti, jossa uusi henk. koht. ennätys, 14km juoksukisa Liedossa, jossa tossu kulki tosi hyvin omaan tasoon nähden, vaikka kroppa oli väsynyt treeneistä. Seuraavalla viikolla jatkoin kisailua 10km varsinais-suomen cup tempolla, josta irtosi aika selkeä voitto (johon en ole ennen pystynyt). Tätä seurasi kaksi pyöräkisaa viikonloppuna, joissa Mustion 50km aika-ajo meni selkäjumin vuoksi penkin alle ja sunnuntain Fuji Peloton Gp oli kohtalaisen vahvaa tekemistä vaikka lopussa hiukan nitkahdinkin.

Näistä kisoista itseluottamus senkuin kasvoi, koska alla oli todella hyviä kisoja ja treenejä. No niinhän siinä sitten kävi, että 5 päivää ennen Itävallan puolikasta flunssa iski ja loppuviikko meni lepäillen sormet ristissä, että kuntoudun ennen kisaa. Kisaa edeltävänä päivänä fiilis oli jo kohtalaisen hyvä, joten päätin startata ja vakuuttelin itselleni, että teen huikean kisan, koska kaikki edellytykset olivat kovaan menoon testikisojen perusteella.

Noh, miten siinä sitten kävi, alla pieni reportaasi:

Uinti 1,9km; Jo 100m uinnin jälkeen tuli ensimmäinen yskän puuska ja meinasin tukehtua veteen. Age-group kärki meni menojaan ja jo siinä vaiheessa tiesin, että uinti menee aivan pipariksi. Voimattomia vetoja ja hengitys rohisi liman takia. Rantauduin 29min jälkeen, joka oli 3-3.5min hitaampi mitä olin suunnitellut.

Pyörä 90km; Ajattelin, että pyörässä niittaan kunnon ajan tiskiin ja oikein odotin, että pääsen tiputtamaan kilpakumppaneita nousuissa. Noh, ensimmäinen nousu tuli eteen ja lima lensi keuhkoputkesta ja kaikki menivät ohitseni. Toinen pidempi ja kovempi nousu 60km kohdalla oli vielä voimattomampaa menoa ja luulin jo jossain vaiheessa, että jään kammelle. Pyöräaika oli 2.27.xx, joka oli 10min suunniteltua hitaampi.

Juoksu 21,1km; Juoksun alotin reippaasti, mutta reippaus loppui ensimmäisiin kramppeihin ja yskäkohtauksiin 2km kohdalla. Koko matka oli hidasta jolkuttelua ja liman räkimistä keuhkoputkesta pois. Aika 1.37.xx.

Lopputulos oli siis surkea 4.40.xx aika ja surkea sijoitus 128 kokonaiskisassa. Harmittaa aivan vietävän paljon. Toisaalta tiesin sen kokemuksesta, että minun kroppaa ei saa flunssan jälkeen vauhtiin vasta kuin parin onnistuneen treeniviikon jälkeen, mutta aina sitä haluaa toivoa parasta. Tietysti positiivinen asia oli se, että pääsin edes kisaamaan ja tekemään hyvän treenin. Isot kv-kisat on aina spektaakkelimaisia, hienoja kokemuksia upeine maastoineen ja urheilujuhlan tuntu on siellä yksi hienoimmista asioista.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Silmäleikkaus Medilaserilla

Olen käyttänyt silmälaseja juniorista lähtien ja viimeisien vuosien aikana näköni on heikentynyt sen verran paljon, että hämärässä lenkkeilyn ilman piilolinssejä olen voinut unohtaa. Itselläni on piilolinssien kanssa tullut ongelmaksi silmien nopea kuivuminen, joten niitä en ole voinut käyttää muutamaa tuntia enempää. Jos vahingossa olen piilareita pidempään käyttänyt, niin silmät ovat olleet aika punaiset seuraavana päivänä. Kävin puolitoista viikkoa sitten silmien laserleikkauksessa Medilaserilla Turun klinikalla. Mietin kovasti viitsinkö tehdä leikkausta näin keväällä, koska silmille pitäisi antaa toipumisaikaa ja näin treenit kärsisivät. Konsultoin asiasta paremmin tietäviä ja tulin vakuuttuneeksi, että leikkauksesta toipuminen ei vie paljoa aikaa ja treenit voi aloittaa kohtalaisen nopeasti. Noh, viikon otin "kevyesti" hikeä vältellen (puntilla voimatasoja parannellen). Ja nyt on taas täysi taagi treeneissä päällä ja näkö on HD-luokkaa ja parempi kuin hävittäjälentäjillä. Itse leikkaus oli uskomattoman helppo toimenpide. Toki jännitin sitä hiukan, mutta yllätys oli kertakaikkiaan positiivinen miten helposti se kävi. Eihän siinä ole mitään järkeä, että makaat leikkauspöydällä 10-15min, toimenpide ei satu yhtään ja näkö on heti todella hyvä. Minulla toipuminen oli erittäin nopeaa ja menin jo seuraavana päivänä takaisin töihin sorvin ääreen. Lähinnä eron huomaa, että silmiä joutuu kosteuttamaan tipoilla muutaman kuukauden ajan. Suuret kiitokset vielä tri-nistinäkin tutuksi tulleelle Petri Oksmanille, joka leikkauksen suoritti. Varauksetta voin suositella operaatiota kaikille, joilla on silmälasit. Varsinkin aktiivisesti urheileville. Lisätietoa täältä: www.medilaser.fi

Treenileiri Calella

9 päivän treenileiri Espanjassa on takana. Vanhasta poiketen leirin tarkoituksena ei ollut ahmia mahdottomia tunteja vaan tehdä laadukkaita treenejä ja parantaa aerobisen kynnyksen vauhteja. Siinä onnistuin erinomaisesti ja varsinkin kovan pyöräilyn jälkeinen reipas juoksu oli aivan eri tasolla kuin edellisinä vuosina. Tämä lupaa hyvää kesän kisoja ajatellen ja ehkäpä vihdoin saan juoksuun aivan uuden ja odotetun paremman tason.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

Turkuun on saapunut kevät ja juoksukengät pitävät jälleen, mahtavaa. Viimeiset pari kuukautta on rallateltu mukavia 50-80km juoksuviikkoja ja se on nostanut juoksun perustekemisen aivan uudelle tasolle (+ pohkeiden kiputilan). Testeissä kymppi on kulkenut ennätystahtia, joka kyllä luo toivoa ensi kesän tri-startteihin. Uinnissa on pitkästä aikaa ollut tekemisen meininki ja vauhdit ovat siinäkin parantuneet mukavasti. Alkukauden 300km pyöräilyrykäisy Uudenkaupungin putkessa kulki turhankin helposti ja pitkiä pyörälenkkejä on mahtunut kevääseen mukavasti. Toisinsanottuna en ole ikinä ollut tähän aikaan näin hyvässä kunnossa.

Pari viikkoa ja Espanjan Calella kutsuu. Meitä on Turusta lähdössä hyvä porukka ja 10 päivään mahtuu varmasti hyviä treenejä.

Aikataulussa mennään kohti kesää.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Update

Tervehdys taas pitkästä aikaa. Viime kesästä ja kisoista onkin vierähtänyt tovi ja nyt voisi olla viimeistään paikallaan kertoa kuulumiset...;)

Kesään lähdin aika huonolla fiiliksellä, koska takana oli työpaikan vaihto, remontti ja sairastelujakso. Kesään sain oikeastaan yhden hyvän kisan tehtyä ja se oli Joroisten puolimatka, sijoituksena 6. Muut kisat meni selvästi penkin alle, josta Tampereen EM-kisa oli isoin pettymys. Mies hyytyi myös Barcelonan täydellä matkalla koviin tuuliin ja kuumaan keliin. Noh, aina ei voi voittaa ja joskus näitä rikkonaisia kausia tulee väkisin eteen.

Syksyllä taas tapahtui. Sain työpaikan fillareita ja varaosia maahantuovalta Huntterilta, sain päättötyön muutaman viikon rypistyksen jälkeen valmiiksi ja valmistuin koulusta. Nämä ovat tuoneet omat haasteensa syksyyn, mutta treenit ovat silti sujuneet kohtalaisen hyvin. Kevät on jo ovella ja nyt meininki treenien osalta näyttää hyvältä. 8-16 työ helpottaa treenirytmitystä ja viikonloput ovat pääosin vapaana, joten kesällä pääsen taas pyöräkisoihin testaamaan kuntoa. Luotto on kova, että kesällä mies liikahtaa ja kovaa.

Kisakalenteri alkaa muodostumaan ja se näyttää kutakuinkin tältä:

- Ironman 70,3 St Pölten, Itävalta
- Kuntotriathlon Nastola
- Juhannustriathlon Turku
- SM-sprintti Helsinki
- Puolimatka SM Joroinen
- Kuntotriathlon Vehmaa
- Tristar Estonia
- Täysmatka SM Pajulahti
- Ironman 70,3 Aix De Pais, Ranska

Tämä saattaa vielä muuttua mutta alustavasti näin. Kerrankin työtilanne mahdollistaa kansainvälisten kisojen käymisen, joten muutama ulkomaanreissu on kesällä tiedossa.

Kalusto päivittyy radikaalisesti ensi kauteen, joista maistiaisia linkkien alla. En malta odottaa.;)

Felt DA4
Felt AR3