torstai 21. lokakuuta 2010

Syksyä mennään

Tervehdys taas pitkästä aikaa.

Syksyllä päivät ovat rullanneet nopeasti lopputyön, treenien ja töiden merkeissä. Köpiksen täyden matkan jälkeen olin tekemättä mitään kolme viikkoa kun flunssa yllätti. Sen jälkeen yritin saada treenirytmistä kiinni ja kävin juoksemassa lokakuun alussa maratonin hangossa. Maaliin pääsin ajassa 3h10min, joka oli kyllä ihan (huonon) kunnon mukainen suoritus.

Viime kautta kun tarkastelen paremmin niin voin kyllä antaa hyvän loppuarvion. Tein tasaisia kisoja pitkin kautta. Kehitystä tapahtui vähän joka alueella. Sitä todella hyvää kisaa en saanut tälle kaudelle tehtyä, mutta tasaisuutta löytyi mikä on hieno juttu. Köpiksen rengasrikko ja toinen täydenmatkan pettymys jäivät kolkuttamaan päähän pitkäksi aikaa. Mutta eikös se niin mene, että kolmas kerta toden sanoo, joten ensi vuonna täyden matkan kisa menee ilman ongelmia. Tämä muuten tapahtuu nähtävämmin Nokialla, jos siellä täyttämatkaa ensi vuonna kisaillaan.

Motivaatio kohdallaan, joten tästä on hyvä jatkaa.

maanantai 23. elokuuta 2010

Epäonnea kauden pääkisassa Kööpenhaminassa

Suunnattoman paljon jäi harmittamaan Köpiksen täydenmatkan kisa. Uinti oli alusta asti erittäin helppoa ja ilman mitään puristusta nousin vedestä 54min jälkeen. Pyörä lähti kulkemaan helposti ja tuntui, että kerrankin oikeaan kisaan sattuu se paras vire mikä silloin tällöin löytyy. 33km väliaikaan ajoin 38,5kmh keskarilla helposti ja 35km kohdalla takalevystä pamahti rengas. Ensin laitoin pit-stop vaahdoon renkaaseen ja mitään ei mennyt sisälle. Sitten vaihdoin renkaan ja yritin täyttää sen co2 patruunalla ja kaikki suhahti ohi. Iso pettymys. Tunti meni ennenkuin sain käyttöön pumpun. Fiilikset olivat totaalisen maassa ja tippa meinasi tulla linssiin. Onneksi reitin varrella sain kannustusta sen verran, että painoin loppuun asti vaikka mitään tavoiteltavaa ei enää ollut. 10h28min ja pääsin maaliin. Voin vain spekuloida mikä se aika olisi ollut ilman epäonnea. Onneksi tästä jäi hampaankoloon ja tulevina vuosina pamahtaa huippuaika.

Ikävää päättää kausi tällaiseen.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Ei hyvä, ei huono, vaan kohtalainen kisa Joroisissa

Yksi kauden pääkisoista on nyt kisattu ja tuloksena 8 sija yleisestä sarjasta ajalla 4h16min.

Kisapaikalle saapuessa oli mahtavaa nähdä väkimäärä uintipaikalla. Taitaa triathlon alkaa nostamaan suosiotaan räjähdysmäisesti. 450 starttaaja noin hienossa kisassa. Peukut sille!

Kisaan oli hienoa valmistautua ja latautua kun tiesin, että olen elämäni parhaassa kunnossa. Ainoana huolenaiheena oli palautuminen Kiskon ja Kokkolan kisoista.

Uinti lähti kivasti liikkeelle ja aloin vetämään kakkosryhmää. Uinnista rantauduin kohtalaisen hyvällä ajalla ja muutama kova nimi oli vielä takana, joten pyöräilyyn oli hyvät asetelmat.

Tein aivan uskomattoman hitaan vaihdon ja siitä sisuuntuneena aloitin pyörän todella kovaa. Söderdahlin Kaitsu ja Joel Jokinen jäi perääni ajamaan, kunnes 15km kohdalla Lemmettylä sai meidät kiinni. Kova aloitus tuntui hiukan jaloissa ja tyydyin kakkospaikkaan meidän "letkassa". Peesaus on aiheuttanut eri foorumeilla kovaa keskustelua. 10m peesiraja on vielä sellainen, josta saa hyvän imun päälle 40kmh vauhdeissa. Jopa 20m rakoa auttaa vielä imun syntymisessä, puhumattakaan henkisestä hyödystä. Kärjessä on kohtalaisen samantasoisia kuskeja ja letkoja syntyy tämän takia. Tällä hetkellä tämä nyt kuuluu lajiin ja sillä siisti. Jos halutaan, että urheilijat tekee oman kisan niin silloin pitää kisat järjestää väliaika lähdöillä. Omasta ajosta voin sanoa sen, että yritän pitää välin yli 10 metrissä. Toki tulee aina haitariliikettä ja limiteillä käydään. Sitä en tiedä, enkä kommentoi miten minun perässäni tai edelläni ajettiin. Se ei vaikuta omaan lopputulokseen. Peesivalvoja ajoi kuitenkin miltei koko kisan meidän vierellä ja tietääkseni kukaan ei saanut varoitusta saati rangaistusta. Mutta takaisin kisaan. Sykkeet olivat jostain syystä pyörällä alhaalla ja ajoni oli runnomista pyörittämisen sijaan. Tiesin, että ainakaan pyöräjalkani ei ollut yhtä vahva mitä alkukaudesta. Viimeisellä kympillä huomasin, että reidet alkavat olemaan aika tyhjät ja juoksuosuus alkoi hiukan pelottamaan.

Vaihtoon saavuin viidententä. Juoksun alkupätkä tuntui todella vaikealta ja Lemmettylä, Söderdahl ja Jokinen karkasivat. Reidet kiristi ja jouduin juoksemaan todella hitaasti ensimmäisen nousuvoittoisen osuuden. Tasaiselle päästessäni jalat alkoivat rullamaan ja kramppiherkät etureidetkin alkoivat toimimaan. Joka kierros tuntui paremmalta, mutta silti fiilis oli kuin reippaalla lenkillä olisi ollut ja kova yritys jäi uupumaan mitä tällaisessa kisassa vaaditaan. Toivanen, Luoto ja Kohonen menivät odotetusti ohi juoksussa. Lopussa sain rutistettua sen verran, että Jokinen jäi taakse.

Kisaan voin olla tyytyväinen vaikka huippusuoritusta ei tullut. Jalat olivat kummallisen pehmeät pyöräilyssä ja jouduin tekemään ajon kanssa turhan paljon töitä, joka taas söi juoksuvauhtia. Se oli hienoa, että näinkin pehmeällä fiiliksellä kulki noin kovaa, joten suunta on oikea. Voi olla, että palautuminen jäi puolitiehen kahdesta perusmatkan kisasta edeltävinä viikkoina. Ne molemmat kuitenkin käytiin aika lämpimissä keleissä. Siihen kun vielä lisää kohtalaisen rankat työpäivät niin soppa on valmis. Tosin tämä on jossittelua, joten teen sitten ensi vuonna kovan kisan.;)

Nyt palauttelua ja suunta kohti Kööpenhaminan täyttä matkaa. Toivottavasti siellä on paras terä.

Ja onnittelut kaikille mitalisteille ja urakan suorittaneille! Iso kiitos myös kisajärjestäjille hienosta tapahtumasta! Savolaiset ne näköjään osaa järjestää kisoja!

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Kisoja ja tulevia

Kunto on ollut hyvä käydyissä skaboissa. Kisko-triathlonissa tuli voitto lämpimässä kelissä. Uinti oli takkuista, pyörä kulki hienosti ja juoksussa taisin tehdä elämäni ensimmäistä kertaa kisan kovimman ajan. Spesiaalina kisassa voitin metallisen kaapin.:)

Viikonloppuna Kokkolassa kisailtiin perusmatkan sm:t. Kokonaiskisassa sijoituin sijalle 10 ja sm-sarjassa sijalle 7. Kisaan olen todella tyytyväinen. Uinti kulki helposti hyvin. Pyörällä ajettiin Miettisen Tuukan kanssa hyvää vauhtia ja juoksukin oli ok. Tämä kisa kävi hienosti valmistavana treeninä tulevaa Joroisten puolimatkan sm-kisaa varten. Meidän talouteen tuli siltä reissulta sm-hopeaa kun Maria pääsi pokkaamaan.:) Hienoa!

Ensi lauantaina on siis kauden yksi tärkeimmistä kisoista Joroisilla. Tavoitteena on tehdä tasainen ja hyvä suoritus. Jos kaikki menee nappiin niin sillä pitäisi olla jo aika korkealla. Ennusteiden mukaan kisa käydään todella kuumassa kelissä, joka varmasti tekee oman lisänsä reissuun. Lauantaina nähdään miten käy. Latautuminen on kohdallaan ja fiilis katossa.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Juhannustriathlon

Eilen kilpailtiin juhannustriathlon Turun kakskerran kauniissa maisemissa. Matkoina oli 400m-16km-4km. Keli oli kesäisen lämmin ja viivalle oli asettunut n.50 kilpailijaa. Vaikka tämän kisan tarkoitus oli kisata rennolla fiiliksellä, niin kyllä itsellä selkeä tavoite oli tiputtaa Luoto pyöräilyssä ja yrittää keretä maaliin ennen kuin hän.:) Minun pyöräjalka ei ollut vahva eilen ja samaan aikaan tultiin juoksun vaihtoon. Juoksu kulki kivasti vaikka jäinkin 4km matkalla päälle minuutin Mikalle.

Ensi vuonna kaikki mukaan! Näissä pikkukisoissa on selkeästi paras fiilis, eikä porukka jännittele turhia. Ja mikäs sen parempi tapa aloittaa juhannuksen vietto kuin urheilemalla.


Juhannustriathlon 2010 Tulokset

sija Nimi seura/kotipaikka Nro loppuaika

1 Mika Luoto TuUl 42.55
2 Tatu Kasurinen CC Tawastia 44.12
3 Miikka Osmo Tampereen Tri Club 45.26
4 Ilkka Utriainen TuUl 45.57
5 Otto Oksman Tri team 226 46.26
6 Arto Lindholm TuUl 46.39
7 Anssi Huttunen Tri team 226 47.00
8 Juha Lundberg TuUl 47.06
9 Mika Halme TuUl 47.18
10 Jesse Niittymäki Tri team 226 48.18
11 Arttu Saarinen TuUl 48.22
12 Henrik Goesch Pyörä 68 50.20
13 Teemu Heikkilä Helsinki triathlon 50.40
14 Henriika Malmström Tammisaari 50.46
15 Veli-Matti Aho Tri team 226 51.21
16 Janne Lehtinen TuUl 51.27
17 Maria Ahala TuUl 51.37
18 Juha Honka TuUl 51.46
19 Pasi Andersson TuUl 52.02
20 Folker Wierda TuUl 52.12
21 Pekka Jokinen TuUl 52.48
22 Teemu Lehtinen 53.07
23 Timo Vahtonen 53.14
24 Roosa-Maria Mattila TuUl 53.55
25 Niina Aho Tri team 226 54.06
26 Petri Lindström Pyörä 68 55.06
27 Pekka Matomäki 55.24
28 Harry Suhonen TuUl 57.02
29 Artturi Niittynen 57.23
30 Petri Hiltunen TuUl 57.33
31 Raakel Luoto 58.19
32 Eino Lipponen Pyörä 68 59.10
33 Antti Uusitupa TuUl 59.58
34 Lauri Piitari 1.00.13
35 Elina Oksa TuUl 1.00.21
36 Kimmo Kaskinoro Tuul 1.01.15
37 Mikko Viirlas Raisio 1.01.52
38 Pia Cajan 1.02.07
39 Vilma Alcenius 1.02.32
40 Jouni Kouvo Nokia Road Runner 1.03.28
41 Arto Saviranta Uskelan Urhot 1.04.49
42 Heidi Jaakkola TuUl 1.05.27
43 Matti Saarinen 1.05.50
44 Eerika Uusitupa TuUl 1.06.27
45 Esa Ekholm 1.08.18
46 Eveliina Nurmi Kosken Kaiku 1.12.07
47 Anu Joensuu TuUl 1.15.08

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Challenge Kraichgau

Olipa isot ja hienot kisat Saksassa. Puolimatkalla 2000 osanottajaa ja perusmatkalla 1500. Alla pieni kisaraportti:

Uintiin startattiin 500 aalloissa ja pääsin ensimmäiseen ryhmään starttamaan pro:n kanssa. Kisapäivänä oli +30 astetta lämmintä ja tiedossa oli, että päivästä ei tule helppo. Uinti lähti kivasti liikkeelle ja vedin toista ryhmää alussa aika pitkälle kunnes huomasin, että suunnistukseni menee aivan pieleen. Tämän jälkeen tyydyin katselemaan muiden jalkoja ja läpsyttelin rennosti lopun matkasta. Uintiaika oli 25.45 ja rantauduin 20-40sijan paikkeilla. Hyvä uinti, tosin Luodon vauhdissa olisi pitänyt pysyä, jäin hänelle 50sek.

Pyöräreitti oli todella mäkinen ja kovimmat nousut olivat 9% luokkaa. Tiesin tämän reitin sopivan minulle. Pyöräilyn aloitin reippaasti ja ohittelin ensimmäisen 10km aikana paljon porukkaa, kunnes takaa tuli joku saksalainen tempohirvi jonka perään jäin roikkumaan (peesirajoja noudattaen). Saimme kiinni pro Nils Goerken joka jäi meidän kanssa ajamaan. Tällä porukalla ajoimme hyvää vauhtia ja 20km kohdalla saavutimme Luodon. Ajo tuntui helpolta ja yritin hillitä itseäni etten lähde rykimään jalkoja alta. 60km paikkeilla saimme kiinni pitkän junan jossa oli mm. Hast, Rutger Beke, James Cunnama, Luke Dragstra yms. Meikällä tuli vähän kylmiä väreitä kun mietti kuinka kovatasoista porukkaa saimme kiinni.:) Tässä n.10 miehen letkan hännillä saavuin vaihtoon ja olin pyöräilyn jälkeen kisassa 14. Pyöräaikani oli kisan 8 kovin, 2h18min.

Tiesin, että juoksu on kehittynyt paljon tälle vuodelle ja lähdinkin luottavaisena juoksuosuudelle. Mutta sitten heti jo ensimmäisen alamäen jälkeen etureiteni menivät aivan kramppiin. Jouduin seisoskelemaan ja venyttämään jalkoja 3min ajan ja fiilikset oli aika maassa. Pikkuhiljaa kramppi katosi ja pääsin jatkamaan matkaa hölkötellen. Yritin nostaa vauhtia hyvälle tasolle, mutta heti kun syke nousi vk-alueelle niin etureiteni alkoivat kramppamaan. Juoksusta tuli taaperrusta. Maalin saavuin sijalla 32 ja juoksuaikani oli 1h37min.

Maalissa olin aivan katkipoikki vaikka juoksu menikin hölkötellen. Etukäteen olin ajatellut, että 30sakkiin olisi mahdollisuudet kokonaiskisassa ja oman sarjan 25-29 voitto. Loppuaikani oli 4h25min, joka on hyvä tuolle reitille. Olin omassa sarjassa 6 ja se harmittaa. Kisa oli muuten mainio, mutta juoksusta jäi tottakai hampaan koloon. Onneksi tällä kaudella on vielä kisoja jäljellä johon on myös panostettu, joten jätän sen unelmasuorituksen sitten Joroisten puolikkaalle ja Köpiksen täydelle matkalle.:)

Suomalaisittain kisa oli todella upea. Boman voitti hopeaa naisten sarjassa. Luoto oli kuudes ja Hast seitsemäs pro:ssa. Miesten kisan muuten voitti Normann Stadler. Aika kovatasoista...

torstai 3. kesäkuuta 2010

Cervelo P2



Ja muutaman tulevan kauden mankeli on tässä. Ajoasentoa on tullut viilattua paremmaksi ja viimeiset pari kovempaa rykäystä on tuntunut jo todella hyviltä eli vauhti on ollut kohdallaan. Hommasin cervelon p2, koska hinta-laatusuhde on tässä pyörässä todella hyvä. FFWD:n levy/aerokiekko setillä varustettuna pyörä tuskin tästä enää paranee. Tai ehkä P4:lla saa muutamia sekuntteja pois, mutta se ei tähän budjettiin oikein sopinut. Pyörässä on siis lisäherkkuina perussettiin FFWD:n kiekot ja sramin Redin 175mm hiilikuitukammet. Aivan mahtava paketti. Samu Iloselta Signaturesta löytyy Cervelot, FFWD:n kiekot ja kaikenmoiset erikoisosat pyöriin. Joten jos mielessä siintää uuden pyörän hankinta niin kannattaa ottaa Samuun yhteyttä. www.signature.fi

Cervelo saa kyytiä jo ensi sunnuntaina ihan tositoimissa Saksassa Challenge Kraicghau puolikkaan kisassa. Kunto on tuntunut lupaavalta ja ei tässä enään malttaisi odottaa starttia. Sunnuntaina nähdään mikä on alkukauden jalka. Suomesta on kisaan lähdössä ainakin Luoto, Hast ja Boman. Joten kannattaa seurailla kisaa netistä. Challenge Kraicghau.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Update

Treenit sujuu koulu ja työhommien ohella mainiosti. Pari kisaa olen jo kerenny vetämään pyörällä ja juosten. Pyöräilyssä vauhti oli ensimmäisissä lähdöissä hiukan hakusessa mutta nyt näyttää jo kulkevan paremmin. Juoksu on parantunut todella paljon! Ennen juoksukisat ovat olleet lähinnä pakkopullaa, mutta nyt ainakin siitä yhdestä 12km startista tuli nautittua oikein kunnolla. On se hienoo kun on helppoo ja jalat rullaa.;) Toivottavasti vauhti näkyy myös triathlon kisoissa.

Challenge Kraichgau on se kisa missä kesän kapinat pyöräytetään tri:n osalta käyntiin. Kyseessä siis puolimatkan kisa Saksassa ja lähtölista näyttää suhteellisen kovalta. Age-groupissa kisailen, joten voitto 25-29 sarjasta on ainut tavoite.

Uusi tri-pyöräkin on jo alla. Nimittäin Cervelo P2 FFWD:n kiekoilla. Se on herkku! Kiitos Ilosen Samulle Signatureen, siellä homma toimii. Laitan kuvia kaikilla specseillä kunhan saan niitä räpsittyä.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Pirkka, Kanaria ja leirikisa

Hei vaan taas. Kaikkea kivaa mukavaa on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana ja tässä tulee pienimuotoista selostusta tapahtumista.

Pirkanhiihto tuli koettua maaliskuun alussa. 90km hiihto oli aika kokemus. Sukset oli rasvattu vimpan päälle ja tarkoitus oli tehdä kova treeni ja nauttia kisasta. Hiihto kulki hienosti lähes koko matkan. Suksien luisto oli todella hyvä 20km asti, mutta sitten alkoi luisto huononemaan ja tämän huomasi alamäissä kun äijää painoi takaa ohi. Hiihto sujui jopa aika kovilla sykkeillä 40km asti jolloin oma vauhti alkoi hiukan tasaantumaan. Väli 40-75km meni aika treenivauhtia ja viimeinen 15km taas ihan kelpo kyytiä. Maaliin tulin ajassa 5h27min ja hiihto meni kutakuinkin juuri miten olin ajatellutkin. Kaikista positiivisin asia oli, että mies ei hyytynyt matkalla, kuten yleensä pitkissä hiihdoissa on tapahtunut. Kestävyyden kehitystä kenties...

Pirkan jälkeen muutama päivä lepoa ja treenileiri Kanarialla alkoi. Lähdin avovaimoni kanssa kaksistaan Maspalomasiin harjoittelemaan ja nauttimaan vapaa-ajasta. Molemmilla on ollut aika hektistä töiden ja treenien kanssa keväällä, joten tauko perusrutiineista teki hyvää. Leirin perusidea oli selvä. Paljon pyörätunteja jalkoihin, juoksua unohtamatta. Ja myös treenaten niin ettei pahaa ylirasitusta pääse syntymään kisan takia. Ensimmäinen viikko sisälsi paljon pyörää, reipasta juoksua ja pari tuntumaa ylläpitävää uintia. Viikkoon sain kasaan 31h laadukasta treeniä, joka ei kuitenkaan liikoja painanut jaloissa. Ensimmäisen treeniviikon jälkeen kevyempi päivä ja sitten tupla-olympiamatkan kisa Arinagassa.

Kisa oli kyllä aikamoinen kokemus. Paikalle oli saapunut Espanjan kärkitason triathleetteja, joten vauhtia oli luvassa. Itsellä tavoite oli tehdä hyvä kovavauhtinen treeni niin, että vielä jaksaa toisellakin viikolla harjoitella. Kisa oli kohtalaisen iso tapahtuma pikkukaupungissa ja jo lauantain checkissä oli karnevaalitunnelma. Pikku yllätyksenä tuli lauantaina ilmoittautumisessa ja pyörien checkauksessa, että kukaan ei puhunut englantia. Oli vähän orpo olo reitin suhteen ja muutenkin jännäsi mihin sitä on joutunut mukaan. Onneksi kisapäivänä sunnuntaina sain omakohtaisen race infon parilta brittikaverilta, jotka olivat ottaneet reitistä selvää tulkin avulla.

Uinti tapahtui meressä kahtena kierroksena. Arinaga on todella tuulinen paikka ja hatusta piti pitää kiinni jo startissa aamulla. Starttasin eliittiryhmässä, joten suurimmalta ruuhkalta onneksi sain välttyä. Kisassa siis miltei 300 osanottajaa. Tuulen huomasi jo muutaman sadan metrin uinnin jälkeen. Mitä pidemmälle merelle uinti meni sen isoimmiksi aallot muuttuivat. Oli taas Suomi-pojalla ihmettelmistä kun suoraan altaasta joutui mereen kisaamaan. Ihan eri hommaa. Uinnin otin kohtalaisen rennosti reipasta matkavauhtia uiden ja rantauduin 8min kärjen takana.

Pyöräily oli kahtena kierroksena. Molemmilla kierroksilla ajettiin pikkuvuoren päälle. Reitti sisälsi muutaman mutkaisen ylä ja alamäen. Pyörä lähti hyvin liikkeelle ja saavutin ennen isompaa nousua jo porukkaa. Tarkoitus oli ajaa nousu kovaa ja sitten himmailla hiukan alamäessä. Nousussa sain porukkaa kiinni ja veikkaan, että pidin siinä kisan kärkivauhtia. Alamäkiosuudella samat jätkät, jotka sain nousussa kiinni ohittivat minut hurjaa kyytiä. Muutamat kurvit joita kisassa oli meni espanjooleilla selkeästi liukkaamin kuin minulla. Ajoin kisassa maantiepyörällä ja kovavauhtisessa alamäessä jäin varmaankin myös pyörän takia aika paljon. 60kmh vauhdissa aerodynamiikka on suuressa osassa ja tempopyörä on noissa vauhdeissa selkeästi nopeampi. Alamäessä sai puristaa tankoa tosissaan, että pysyi reitillä. Tuuli oli aika brutaali, en ole sellaista ennen kokenut. Toisella kierroksella sain taas samat jampat kiinni ylämäessä, jotka laskivat ohi. Ja pojat meni taas ohi kun alamäki alkoi. Alaselkä hiukan jumittui tuulta vastaan kamppailtaessa, joten toisella kierroksella jouduin alamäessä venyttelemään sitä monessa kohtaa. Pyöräilyssä taisin jäädä kärjelle samat 8min.

Juoksu tapahtui neljänä lenkkinä rantabulevardilla. Juoksu lähti yllättävän lennokkaan tuntuisesti liikkeelle. Tarkoituksenani oli juosta reipasta lenkkivauhtia, että palautuisin edes joskus leiri+kisa rupeamasta. Tuuli oli aivan älytön. Jalat meinasivat mennä solmuun kääntöpaikan läheisyydessä, jossa tuuli tuntui kaikista eniten. Lippiksestä piti pitää kiinni, ettei se lähtenyt karkuun. Juoksu sujui reipasta lenkkivauhtia. Juoksun aika 1h35min, joka on kohtalaisen hyvä juoksun helppouteen nähden. Suurimpana plussana juoksussa oli, että kramppeja ei esiintynyt vaikka keli oli lämmin.

Aikaa meni tähän hitaaseen kisaan 4h51min ja olin eliittisarjassa 25. Voittaja meni 30min kovempaa mikä ei ole missään nimessä paljoa kun ottaa huomioon kisan ajankohdan ja sen faktan, että tämä oli treeni. Kestävyysominaisuudet ovat mielestäni tehneet harppauksen viimevuodesta.

Pari päivää kisan jälkeen otin hiukan rennommin treenin kanssa ja tein kevyttä aerobista lenkkiä. Pari viimeistä päivää pystyi taas treenaamaan kovemmin. Kaikenkaikkiaan hieno leiri ja hieno kisa.


Kanarialainen kalkkuna-ankka?


Palautusruoka


Korkeimmalla kohtaa. Teide näkyy takana.




Kisasta


keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Tahdikasta

Alkaa jo matkakuume vaivaamaan. 12.3-26.3 on varattu reissu Gran Canarialle. Muutama treenikaveri siellä on jo tällä hetkellä ja heidän viestit superlenkeistä nostattaa pientä matkakuumetta pintaan. Gran Canaria on kyllä leiripaikoista se mihin itse olen ihastunut totaalisesti. Pyörämaastoissa on haastetta ja mäkien nousu on todella mukavaa vaihtelua Suomen tasamaalla tahkomiseen. Lisäjännityksen ja odotuksen leiriin tuo dobla arinaga tupla-olympiamatkan kisa. Jännää päästä kisaileen mäkiseen maastoon. Tosin kisa tulee olemaan vain kova treeni ja mitään tuloksellisia tavoitteita ei ole.

Pirkan hiihto alkaa kohta myös läheneen. Hiihtokilometrejä on about 400, joten mitään paniikkia en ota 90km matkasta. Muutaman satakilometriä kerkeää vielä hiihtämään ennen koitosta, joten suksilla on tullut ihan riittävästi oltua. Sukset pitäisi saada jollain konstilla vielä luistamaan niin ei anna niin paljoa tasoitusta muille... Tai lähinnä Halmeen Mika on se, jonka kanssa lähden kisaamaan. Halme on voitettava, koska muuten tulee henkisesti raskaita yhteistreenejä keväällä.

Treenit on rullanneet kivasti ja käydyt uinti ja juoksutestit ovat näyttäneet positiivisia merkkejä kunnosta. Mitään hirmuviikkoja ei ole tullut. Treeniä on tullut tasaisen tappavasti. Yksi lyhyt flunssanpoikanen vaivasi mutta sekin on jo voitettu. Fiilis on todella hyvä ja odotan kesältä hyppäystä uudelle tasolle.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Balanssi

Vuosi 2010 on startattu ja 2009 on historiaa. Viime vuosi urheilun kannalta oli hiukan alavireinen, koska suurta onnistumista mistään kisasta ei tullut. Mutta eipä hätiämitiä, koska vuonna 2010 on taas uudet kisat ja uudet kujeet.

Joulunaika meni taas kohtalaisen rennosti ottaen. Teki kyllä ihan hyvää, koska syyskausi harjoittelussa meni hyvin. Joulukuun puolessa välissä aloitin työt Raision top-sportissa ja kroppa oli alkuun ihmeissään seisoskelusta. Pari viikkoa oli iltatreeneistä puhti poissa, mutta nyt jalat ei ole moksiskaan seisoskelusta. Työt osa-aikaisena rytmittää kivasti päiviä treenin ja koulun kanssa. Balanssi on päivän sana.

Hiihtokelit ovat tulleet vihdoinkin Turkuun ja latua riittää enemmän kuin pariin vuoteen. Tästä syystä suksien päällä on tullut viihdyttyä mukava määrä muutaman viikon ajan. Jos nyt kelit pysyvät hyvinä niin Kasurisen nimi löytyy Pirkan vapaan 90km lähtölistalta. Tosin rennolla mielellä startaten, ettei ihan hirveää tilttiä tule ennen etelänleiriä ja Kanarian tupla olympiamatkaa.

Palailemisiin taas kun on jotain kerrottavaa.:) Nyt juoksuhallille vetään reippaita 500m juoksuja ja kuntopiiriä kuntopallolla.