tiistai 18. marraskuuta 2008

Ensi kauden tavoitteet

Syksy on tullut mietittyä ensi kauden tavoitteita. Kesällä vielä unelmoin ironman Lanzarotesta, koska olin aika varma, että pääsen vaihtoon kanarialle ensi kevääksi. Vaihtosuunnitelma ei onnistunut, koska kanarian yliopistossa ei ollut tarpeeksi englanninkielisiä kursseja tarjolla. Ja tällä espanjankielen taidolla ei kannata yliopistokursseja lähteä käymään. Joten uusi täydenmatkan kisa piti löytää ohjelmaan. Ironman-liiton kisat näyttävät olevan täynnä, joten nekään ei tulleet kysymykseen. Joten nähtävästi aloitan ironman matkan urani Ruotsin kalmarissa. Reitti on kuulemma mukava ja nopea. Ja se on lähin kisa, jossa on oikeasti porukkaa aika paljon. Kisa käydään elokuun alussa jolloin kunto pitäisi olla tapissaan. Tavoite on päästä 9h tuntumaan. Aika tavoite on kova ja siihen treenataan sen mukaisesti. Tiedän, kuulostaa kovalta tavoitteelta ensimmäiseksi täyden matkan kisaksi. Mutta tavoitteet pitää olla kunnossa ja treeni sen mukaista. Toinen kauden pääkisoista on Joroisten puolimatkan kisa. Ensikaudella kisaan jo miesten sarjassa ja vauhdin pitää parantua selkeästi, jotta kärkeä pääsee kiusaamaan. Juoksussa on kehitettävää ja se pitää ottaa erityistarkkailuun. Juoksun kautta pystyn parantamaan vauhtia vielä selkeästi. Jos keli on hyvä niin tavoitteni on pystyä 4h10min suoritukseen. Sillä pitäisi olla jo aika lähellä kärkeä. Ei ehkä vielä top vitosessa, mutta ei kaukanakaan siitä. Nämä kaksi kisaa tulevat olemaan pääkisojani. Muut kisat tulevat olemaan enemmän tai vähemmän harjoitusmielellä vedettyjä. Tosin muutama onnistuminen pyöräkisoissa ja lyhyemmissä tri-kisoissa ei tekisi pahaa.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Perus

On taas vierähtänyt aikaa kun tänne olen rustaillut. Toisaalta ei ole tapahtunut mitään sen kummempaa josta olisi tarvinnut informoida. Treenit on kulkeneet mukavasti, voimaharjoitteluun keskittyen. On se hienoa nähdä kun rautaa nousee koko ajan enemmän. Yksi uintitesti on mahtunut alkusyksyyn ja uintivauhti vaikuttaa hyvältä. Syyskuussa tehty tekniikkakuvaus paljasti pahan virheen ja sen jälkeen uinti on lähtenyt kulkemaan. Ensimmäinen testi kulki samaa vauhtia kuin viimetalven paras, joten hyvältä näyttää. Nyt on siis tekniikkaa ja voimaa jauhettu ja kohta harjoittelussa siirrytään perusmättöön. Eli tuntia tunnin perään.
Koulussa on kohtuu sopiva tahti tällä hetkellä. Treenit ei kärsi, eikä koulusta tarvitse ottaa hirveetä stressiä. Tämän kk huippuhetki koittaa kun pääsen muuttamaan uuteen kämppään joulukuun alussa. Ylioppilaskylän 18neliön kämppä siirtyy historiaan (suureksi onneksi) ja pääsen kaverin kanssa kolmioon. Erittäin positiivista, koska kohta mahtuu kolme pyörääkin sisälle. Ja suurena plussana kaveri joka on koulutettu kokki ja tuleva urheiluhieroja. Voi olla, ettei tarvii kärsiä jumisista lihaksista enää keväällä.;)

maanantai 29. syyskuuta 2008

Off-season



Morjesta taas pitkästä aikaa. MM-kisojen jälkeen alkoi ylimenokausi ja tosissaan urheilu unohtui 3 viikoksi. Aivan lepäämään en ole jäänyt vaan olen treenaillut sen verran kun olen jaksanut ja viitsinyt. Päivittäiseen treeniin tottunut kroppa kuitenkin vaatii aina liikuntaa tai muuten ei mikään toimi, varsinkaan pää. Kevennetyllä treenillä ja vanhoilla ruokailutottumuksilla sain kasaan 4 ylimääräistä kiloa. Mikä on aika kova "saavutus" 3 viikkoon. Tämä läski tosin lähtee lätkimään hyvinkin pian uuden harjoituskauden käynnistyessä. Tai toivottavasti muuttuu lihakseksi. Viikon olen jo totutellut kovempaan treeniin ja nyt alkaa uusi harjoituskausi ja ohjelmoitu harjoittelu. Kirjoittelen tänne pitkin talvea säännöllisen epäsäännöllisesti, fiiliksen mukaan.

Palaillaan, ciao!

tiistai 2. syyskuuta 2008

Almeren MM

On se kovaa hommaa uida 4km, pyöräillä 120km ja juosta 30km putkeen. Ja niin kovaa kuin pystyy. Ensimmäinen kokeilu tältä matkalta tuotti hyvän tuloksen ja sijoituin 20-24 sarjan MM-kisoissa sijalle 4, ajalla 6h49min58sek. Tässä selostus kisan kulusta:



Tästä se kaikki alkoi. Poika lähdössä jopa itsevarmana kohti starttia. Kyynärpää taktiikalla eturiviin, "ei ne age-groupperit osaa kuitenkaan uida". Lähtölaukaus pamahtaa, matkaan. Heti rannalta mereen juoksussa kymmenen menee raivolla ohi. Uimaan päästessä äijää vilisee molemmilta puolilta ohi ja iskua tulee kaikkialta. Potku naamaan, joku vetää jalasta, menee hermot. Yritän hakea reunalta omaa tilaa ja uinti alkaa sujumaan hiukan paremmin. Avomerelle päästessä aallot yllättävät täysin. Päälle puolet matkasta uidaan kovaan vasta-aallokkoon. Tekniikka ei pysy kasassa, suunnistaminen on vaikeaa ja kaiken lisäksi aamuaurinko paistaa ikävästi silmiin. Suomipoika helisee meressä ja yrittää vaivoin suoriutua uinnista. Onneksi poijut alkaa kääntymään rannalle päin ja uinti lähenee loppua. Nousen laiturilta ylös ja katson kelloa, 1h15min, aivan uskomattoman hidas uinti. Ei lähtenyt hyvin käyntiin. Onneksi on vielä matkaa jäljellä.



Vaihtoalueella ei suju ja menetän aikaa etsiessä omaa pyörää satojen muiden joukosta. Sukat jalkaan ettei tule hiertymiä ja menoksi. Pyöräily alkaa kovaan vastatuuleen ja alan saavuttamaan muita kilpailijoita. Muutaman kilometrin jälkeen käännytään takaisin päin ja myötätuuli helpottaa matkan tekoa. Pitkiä suoria, sivu-, vasta- ja myötätuulta. Saan pitkiä letkoja kiinni. Kaikki ei noudata 12m peesisääntöä. Onneksi kukaan ei jaksa jäädä roikkumaan minun perääni. Näen numeroista, että minun sarjalaisia jää paljon taakse, nyt on hyvä vauhti päällä. Ensimmäinen 60km kierros meni aikaan n.1,5h. 40km/h keskinopeus, juuri sitä vauhtia mitä ajattelinkin ajaa. Vastatuuli pätkät rassaa yksinäistä ajajaa. Enää ei näy montaa ajajaa edessä. Odotan, että takaa tulisi joku tempokone vetämään vastatuuliosuudet. Niissä 12m peesistä on vielä suuri apu. Ketään ei näy. Omat juomat alkaa loppumaan ja otan järjestäjien urheilujuomaa. Aivan liian vahvaa ja palaute tulee nopeasti. Pala nousee kurkkuun ja vatsa menee kipeäksi. Seuraavalla huoltoasemalla otan vettä ja yritän imeä mahdollisimman monta geeliä ennen juoksuvaihtoa. Etureidet alkavat kiristämään 100km kohdalla ja pientä krampinpoikasta on jaloissa. Nyt täytyy hiljentää ja säästellä juoksua varten. Toinen kierros menee 5min hitaammin. Ihan hyvä ajo yksin ajettuna. Aikaa menee pyöräilyyn 3h6min.



Vauhtipaikalla taas vaikeaa löytää omaa telinettä. Huomaan, että meidän sarjan telineissä on vasta kaksi pyörää, joten olen kolmantena. Hyvä kisa tähän asti. Juoksu on vaikeaa heti alussa. Etureidet on erittäin jäykät. Lämpö alkaa tuntumaan myötätuulessa välittömästi, parhaimmillaan +30c. Vatsa kipeytyy ja on pakko käydä vessassa 5km jälkeen. Tämän jälkeen juoksu alkaa avautumaan. Kovia juoksijoita tulee muutamia ohi. Onneksi he eivät ole samassa sarjassa. 8km kohdalla alkaa juoksu rullamaan. Hämmästyn itsekkin fiilistä. Kilometrit taittuvat nopeasti ja juoksu on nautinnollista. Tankkaan geelin joka juottoasemalla, otan kaksi mukia vettä ja laitan kaksi sientä olkapäille viilentämään. 17km kohdalla Britti, jonka tiesin olevan minun sarjassani juoksee minusta ohi. Lähden juoksemaan perään ja päätän, että tästä en putoa. 18km kohdalla reidet alkaa tilttaamaan ja kaveri katoaa.



20km kilometriin asti juoksu tuntuu vielä juoksulta, mutta sitten alkaa jalkaa painaa ja rankasti. Etureidet on kuin puuta, mutta onneksi ne ei kramppaa. Juottoasemilla joudun jo ottamaan järjestäjien tarjoamaa purtavaa kun omat eväät on loppuneet. Hammasta purren yritän juosta, kaikki mitä jäljellä on, on jo pelissä. Juottoasemilla otan muutaman kävelyaskeleen, jotta saan kaiken kurkusta alas. Viimeinen 6km suora alkaa kohti maalia. Sattuu, ei jaksa enää, mutta on pakko. Onneksi vastatuuli hiukan lieventää lämpöä. 3km maaliin, nyt olen jo voiton puolella. Viimeinen rutistus kiukulla ja ylitän maaliviivan. Meinaan kaatua, päässä heittää. Järjestäjät ottavat kiinni ja vievät telttaan palauttelemaan. Puolituntia menee omissa maailmoissa. "Hullun hommaa tää".

Jälkeenpäin kuulin, että sijotuin neljänneksi omassa sarjassa. Voittaja oli selkeä ja hävisin hänelle 40min. Toiseen sijaan jäi n.10min ja kolmanteen lopulta n.6min. Suoritus oli ihan hyvä, mutta ei sellainen mitä lähdin hakemaan. Jokaisessa lajissa oli parantamisen varaa ja uskoisin, että hopeiseen olisi ollut saumat huippupäivän sattuessa. Mutta ensimmäinen näin pitkä matka urallani, joten täytyy olla tyytyväinen. Lause "hullun hommaa tää" vaihtui illalla seuraavan kisan suunnitteluksi. Nopeasti kipu unohtuu ja hyvät hetket jää vain mieleen.:)
Tulokset

Hienoimman suorituksen suomalaisista teki Tiina Boman, joka oli kuudes naisten pro-sarjassa. Suomen pro-miehillä oli epäonnea matkassa. Jarmo Hast hylättiin peesirikkomuksen takia. Hän sai kuulla tästä vasta maalissa, uskomatonta. Teemu Toivanen oli kaatunut viimeistelyharjoituksissa ja vammojen takia joutui keskeyttämään. Lemmettylän Teemulla ei tainnut sattua paras päivä tähän kisaan ja Teemu oli pro:ssa 25. Ikäluokka sarjoissa tuli suomalaisilta muutama kymppisakkiin sijoittuminen, joten ihan hyvä päivä kaikenkaikkiaan.

Kiitoksia Laserplussalle reissun tukemisesta. Matkaseuralle Aleksille ja Zugelle, hieno lomareissu tuli samalla. Kiitos myös miltei ammattimaisista hienoista kuvista ja maalin huollosta Arja Lemmettylälle.

maanantai 25. elokuuta 2008

Treeniä ja kisoja jatkuu

2 viikkoa sitten SM-paritempo. Ultimate pain. Ihan hirvee laji! Hietalan Jukan kanssa lähdin tähän 48km koitokseen. Meikä poika oli sitä mieltä, että se matka ajetaan täysillä kun vuorovetoa voidaan harjoittaa. Joten lähdinpä täysillä. Täysillä kesti 20km asti ja sitten alkoi happojalka ottaan voiton. Onneksi Hietala jaksoi ja saatiin kohtuu hyvä tulos, sija 8. Vain hiukan päälle 2min hopeiseen mitalliin. Paljon on opittavaa tuosta lajista. Ensi vuodeksi otetaan parempi taktiikka ja harjoitellaan vetovuoron vaihtoja niin otetaan Jukan kanssa mitalli. Tulokset

Viime lauantaina Vantaan kuusijärvellä oli taas triathlonin vuoro. Matkana sprintti. Keli oli hieno ja oli taas mukava kisailla. Uinti kulki yllättävän hyvin siihen nähden, että en ole saanut kunnon uinteja tehtyä viikkoon. Pyörä oli porukassa vääntämistä. Muutamaan otteseen yritin irti ilman onnistumista. Juoksussa oli yritystä, eikä se mitenkään huonosti mennyt. Sijotus 4 yleisessä ja aika oli muutaman sekunnin päälle 1h. Tulokset

Fiilis tällä hetkellä on hyvä ajatellen ensi sunnuntain pitkää matkaa. Treeneissä kovat treenit on kulkenut ja niistä on myös palauduttu. Kesätyöt loppui viime perjantaina. Tälle viikolle oli suunnitelmissa mennä Turkuun pitämään pieni uintileiri ja samalla muuttaa tavaraa sinne täältä Hämeenlinnasta. Uskollisen toverini Golfin vaihdelaatikko sanoi sopimuksensa irti, joten kulkupeliä ei löydy. Suunnitelmat uusiksi. Nyt täytyy käydä naapurikunnan uimahallissa tekemässä pari laadukasta uintitreeniä. Muuten tämä viikko menee kevyiden treenien parissa lukuunottamatta yhtä reipasta valmistavaa treeniä. Torstaina kohti Hollantia. Voisin vielä kirjotella jotain ennen sitä. Morientes.

perjantai 8. elokuuta 2008

Treeniä ja kisoja

Valmistavat treenit kohti Almerea on kulkenut hienosti. Määrää on tullut kivasti ja sen takia pientä jumia on ollut havaittavissa, mutta ei onneksi mitään vakavampaa. Treenit ovat olleet enemmän pk-painoitteisia ja kisat välissä ovat palvelleet vauhti treeniä.



Viimeviikonlopun Nokian sprintticupin finaali tuli vietyä rennolla fiiliksellä läpi. Uinti kulki rennosti hyvin. Pyörä tuli jauhettua parin 19-sarjan jampan kanssa läpi. Juoksussa en saanut mitään irti, mutta itse juoksu tuntui erittäin helpolta. Vähän kuin olisi puolikkaan juoksua vienyt läpi. Aika jotain 1h03min ja alle-23 kakkossija.

Samalla tuli pokattua Suomenmestaruus alle-23 sarjasta. Sprinttimitalit jaettiin tänä vuonna cupin kautta, joka ei mielestäni ollut paras systeemi. Ideana ihan hyvä, mutta vaatii aika paljon hiomista. Pistesysteemi ei palvellut näin vähäisiä osanottaja määriä ja kisoja oli liian vähän. Jos jätti yhden kisan väliin niin voittoon ei ollut mitään mahdollisuutta. Tämä laskee kisan arvoa aika rankasti. Jos tätä systeemiä jatketaan ensi vuonna niin osanottomaksuja kannatta laskea huomattavasti. Jokainen cupin osakilpailu maksoi 35€ ja se on liian paljon sprinttikisasta. Parempi olisi vaikka 20€, näin saataisiin ehkä jopa lisää kilpailijoita viivalle. Ja jos hinta on näin korkea niin palkintoja voisi miettiä uudemman kerran.... Jos itse saan päättää niin mitalit jakoon yhden kisan kautta. Silloin kisa saattaa houkuttaa paikalle oikeasti Suomen nopeimmat kaverit.

Hauholla rennosti




Hauhon jokamiestriathlon on jokavuotinen hieno tapahtuma joka on kasvanut isosti viimeisien vuosien aikana. Miettikää, keskiviikkoilta Hauholla ja viivalla on päälle 100 triathlonistia. Erittäin hyvä meininki ja tästä kisasta jää aina hyvä mieli päälle. Lajille on kysyntää ja tälläisiä jokamieskisoja pitäisi järjestää enemmänkin.
Matkoina oli siis 200m uinti - 10km pyöräily - 3km juoksu. Uinti kulki taas rennon kivasti, pyöräily tuli kovaa Vastarannan Mikon kanssa ja juoksussa sai hapot hyvin jalkoihin mäkisellä reitillä. Sija 2, 42sek Mikon takana. Tulokset, kuvia ja lisää infoa ensivuoden kisasta www.jokamiestriathlon.tk

Suomalaiset on mennyt taas kovaa maailmalla. Valmentaja Luoto veti vanhasta muistista täydenmatkan Ruotsin Kalmarissa aikaan 8h27min. Ihme äijä. Täytyy kuunnella tarkasti ohjeita, jos vaikka itse pääsisi yhtä kovaa joskus. Kalmarissa oli myös Tuukka Miettinen vauhdissa ja teki hienon oman ennätyksensä alle 8h45min. Teemu Toivanen oli kolmas Antwerpenin 1/2 iromanissa. Samassa kisassa Turun treenikaveri Darby Thomas oli 7 ja sai paikan 1/2 IM pro-sarjan MM-kisoihin. Onnea.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Matkalla Almereen

Hiukan päälle kuukausi on aikaa kesän päätähtäimeen Almeren pitkän matkan triathloniin. Kyseessä on siis ITU:n pitkämatkan MM-kisa eli 4km uinti - 120km pyöräily - 30km juoksu. Kisa tulee olemaan myös pisin triathlonkisa minkä olen koskaan suorittanut, mikälisikäli siis pääsen maaliin.

Viimeinen harjoitusjakso kisaa varten on lähtenyt hyvin käyntiin lämpimien kelien siivittämänä ja varsinkin uinti ja juoksu tuntuu paremmalta mitä alkukaudesta. Uinti on ollut totaalisen kateissa alkukesästä. Suurin syy tähän lienee huonot kelit, koska jäätymispiste tulee nopeasti järvessä kun vesi on vain +15astetta. Myöskään uimahallin kiinni oleminen ei ole helpottanut asiaa. Uintikertojen määrä näkyi jo viime lauantain avovesiuinti kisassa Hämeenlinnassa. Matkana oli n.2,5km ja uinti kulki vaivattomasti. Sijoituin kisassa toiseksi, voiton ottaessa Suomen uintilupaus Tommi Nisula.

Valmistava jakso sisältää alkuun paljon peruskestävyysharjoittelua. Kisat tulee olemaan hyviä tehoharjoitteita. Yhtenä esimerkkinä treeneistä on tämän päivän harjoitus: aamulla 40min avovesiuintia, jossa kelausta n.1500m, tekniikkaharjoitteita ja 6x50m rennon reipasta. Päivällä juoksu 40min työpaikalle pk-sykkeillä. Illalla juoksu 40-50min töistä kotiin, jossa 20 x 100m 5km kisavauhdilla.

Valmistavina kisoina ennen Almerea aion kisata Nokian sprintin, SM-paritempon ja Kuusijärven sprintin. Myöskin joku juoksukisa voisi olla paikallaan ennen Hollannin reissua.

Ei voi muuta sanoa kun että, treenifiilis on tällä hetkellä kohdallaan ja kunto nousussa. Aion siis tehdä kesän parhaan suorituksen Almeressa.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Suomenmestaruus M-23

Joroisten kisat tuli kisattua hyvällä menestyksellä. Kisaan pystyin lähtemään hyvällä itseluottamuksella hyvin menneen valmistavan harjoituksen jälkeen. Keskiviikon viikkotempo kulki miltei ennätystahtiin epäsuotuisassa säässä, joten tiesin että pyörä tulee kulkemaan kisassa. Päälle tehty juoksu oli todella irtonaista. Alkuviikon hieronta oli selkeästi avannut paikkoja. Mietin kisan taktiikkaa etukäteen ja se meni juuri niinkuin ajattelin. Tiesin, että kovin vastukseni tulee olemaan todella hurjasti tälle kaudelle kehittynyt Joel Jokinen. Taktiikkani oli pysyä uinnissa muutaman yleisen sarjan kovan menijän mukana. Sitten jätättää Joel pyöräilyssä mahdollisimman nopeasti ja tehdä mahdollisimman suuri ero ennen juoksua. Se meni juuri niin.

1,9km uinti lähti käyntiin taas melkoisen häslingin saattelemana. Iskua tuli joka suunnasta ja omaan uintiin oli vaikea keskittyä. Noin 800m uinnin jälkeen pystyin uimaan omaa uintia ja keskityin rennon kovaan menemiseen. Huomasin Söderdahlin Kaitsun ja Miettisen Tuukan uivan samassa ryhmässä, joten siinä oli pyöräilyyn porkkanat joita en aikonut päästää karkuun. Uintiaika 25.30.

Vaihto sujui ilman mitään ongelmia ja 94km pyöräilyyn lähdin Kaitsun ja Tuukan kanssa samaan aikaan. Tuukka lähti tempoamaan hirmu kyytiä ja päätin, että häntä en päästä karkuun. Peesiraja oli 10m mutta siitä saa noilla vauhdeilla vielä hyvän imun aikaiseksi, joten yritin pysytellä 10-15m päässä Tuukasta. Nopeasti saimme kiinni seuraavan ryhmän, jossa oli myös Joel ja muita kovia menijöitä. Tuukka rykäisi porukasta karkuun ja mukaan lähti Teemu Lemmettylä, Pablo Erat, Kaitsu ja minä. Sattui, mutta tiesin paikkani tulleen jos haluan eroa Joeliin ennen juoksua. Tällä ryhmittymällä mentiin ensimmäinen kierros viidestä. Tuukka rykäsi 20km jälkeen sellaiset vauhdit päälle, että muut eivät pysyneet mukana. Onnekseni vauhti rauhoittui, koska kroppani oli mennyt punaisella jo muutaman kilometrin. Tässä kohtaa kisaa syke löi hälyttäviä 185-190 lukemia. Rykäisyn jälkeen vauhti säilyi tasaisena pyöräilyn loppuun saakka ja saavutimme Jarmo Hastinkin ennen juoksuun vaihtoa. Pyöräaikani oli 2.19.11.

Vaihdon 21,1km juoksuun otin rauhallisesti enkä pyrkinyt lähtemään kovien yleisen sarjan juoksijoitten perään. Heti kilometrin juoksun jälkeen etureidet alkoivat kramppailemaan ja jouduin hidastamaan vauhtia selkeästi. Pyöräilystä juoksuun lähtiessä etureiteni kramppailee herkästi, eikä alun metsäpätkä helpottanut asiaa. Onnekseni krampit katosivat kun pääsin asfalttipätkälle ja silloin sain juoksurytmistä kiinni. Juoksussa yritin vetää rennonkovaa ja vältellä kramppeja. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kuulin, että eroa oli Joeliin 7min ja ajattelin, että se tulee riittämään kunhan en simahda totaalisesti. Viimeiselle 5,3km kierrokselle lähtiessä alkoi painaa jaloissa ja etureidet alkoivat nykimään ikävän oloisesti. Vedin kierroksen kiukulla ja maaliin kerkesin oman sarjan voittajana, kaikkeni antaneena ajassa 4.17.42. Eroa Joeliin jäi lopulta 4min12sek. Kolmanneksi sarjassamme ylsi seurakaverini Jaakko Hiekkaranta.

Koko kisan voitti Jarmo Hast hyvällä ajalla 4.00.53. Toisen ja kolmannen sijan ratkaisi Tuukka ja Kaitsu hurjassa loppukiriratkaisussa, voiton vei Tuukka. Neljänneksi nousi hurjan juoksun ansiosta valmentajani Mika Luoto. Täytyy alkaa matkimaan Mikan juoksua ensi talven aikana.;)

Ajallani olisin sijoittunut kokonaiskilpailussa sijalle 9, johon olen todella tyytyväinen. Kymppisakki tuossa porukassa on jo hyvä saavutus. Ensi vuonna siirrynkin yleiseen sarjaan, joten vauhtia täytyy saada lisää, jotta kärkipaikkoihin olisi rahkeita. Mutta eiköhän ne tulokset harjoittelun kautta synny.

Puoli ironman on kova suoritus. Energiaa poltin kisassa 4711kcal, keskisykkeeni ollessa 169. Tällä hetkellä jalkani ovat kuin puupökkelöt ja kävely on haastavaa. Saa nähdä kuinka haastavaa on kavuta huomenna ruukin nosturiin kesätöitten pariin.

Tämän kovan suorituksen suoritti myös ulkoministerimme Alexander Stubb. Se sälli on kovassa kunnossa. Voittaisi varmasti ministereitten maailmanmestaruuden triathlonissa.

Kiitän kaikkia tukijoita, jotka ovat mahdollistaneet hyvät lähtökohdat hyvälle suoritukselle. Arvostan todella teidän tukea! Kiitokset myös valmentajalle ja treenikavereille.

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Kisasilppua

Taas on käyty kisoissa kokeilemessa kuntoa. 1,5 viikkoa sitten kilvoiteltiin pyöräilyn SM-kisat Porissa. Kisat alkoivat perjantaina 42km aika-ajolla. Tuntemukset ennen tempoa olivat aika huonot, koska olin ennen kisaa kärsinyt kolme päivää vatsavaivoista. Vatsa aivan löysänä. Vielä torstaina mietin kannattaako aika-ajoon osallistua. Perjantaina oli olo kuitenkin ihan hyvä, joten ei muuta kun viivalle. Tarkoitukseni oli ajaa tempo hyytymättä ja jäädä mahdollisimman vähän muille triathlonmiehille. Ajo oli alussa helppoa ja lopussa turhan helppoa. Pitkän tempon pitää sattua ja nyt se ei sattunut. Aivan paras terä oli kateissa, mutta olen tyytyväinen ajooni. 42km meni 59m08s, joka oikeutti sijaan 20. Ihan ok vauhtia, keskinopeuden ollessa 42,7km/h. Kovinta vauhtia trimiehistä piti Tuukka Miettinen. Hän sijoittui kisassa sijalle 9, ajalla 56m45s. Ero Tuukkaan kasvoi isommaksi mitä alunperin ajattelin. Noo, motivoi taas treenaan kun saa turpaansa kunnolla. Voiton vei lopulta Matti Helminen. Hirvee temposika, ajo reitin 49km/h keskarilla, respect.

Sunnuntaina oli 183km maantiekisan vuoro. Vatsa reistaili vielä lauantaina mutta ei niin pahasti mitä edellisviikolla. Energian imeytyminen ja paskahädänsietokyky oli suurin kysymysmerkki ennen starttia. Kisa käytiin Porin keskustassa ja lähialueilla. Yksi kierros 14km, sisälsi kortteliosuuden jossa oli myös spesiaalina hiekkatieosuus. Kisa lähti vauhdikkaasti käyntiin ja kaupungin kortteliosuudella hapotti aika rankasti. Muuten ajo tuntui jopa vahvalta. Tavoitteeni oli hyvä sijoitus ja näillä jaloilla on turha lähteä turhia rykimään, joten ajelin pääjoukossa tankkaillen ja säästellen. Kisa sujui ongelmitta 85km asti, kunnes missasin juomapullon juomahuolto alueella. Alue oli laitettu hiukan typerään paikkaan, koska vauhtia siihen oli miltei joka kierroksella 50km/h. Siitä on yllättävän vaikeaa saada pulloa kiinni. Seuraavalla kierroksella pudottauduin porukan hännille ennen juomahuoltoa, jotta olisi tilaa enemmän napata pullo mukaan. Juuri silloin kisan ratkaissut irtiotto lähti matkaan ja vauhti oli taas sangen älytön huoltoalueelle tullessa. Pullo ei tarttunut näppeihin ja kaiken lisäksi porukka katkesi hänniltä. Sinne jäin ja sieltä en noussut enää pääjoukkoon vaikka jalka oli vielä hyvä. Ajoin pienen ryhmän mukana 130km asti ja sitten menin vessaan. Kisa jäi jopa harmittamaan. Veikkanen otti voiton hienon ajon jälkeen.

Kisarupeama jatkui seuraavana vkoloppuna taas Porissa, jossa järjestettiin triathlonin SM-sprintti cupin toinen osakilpailu. Keli oli lauantaina hieno ja lähdin hakemaan hyvää suoritusta ilman turhia paineita. Uinti lähti mukavan tuntuisesti käyntiin kunnes 150m uinnin jälkeen sain potkun päähän ja lasit lensi takaraivolle. Meni muutama sekuntti pikkulintuja katsellessa ja laseja korjaillessa. En millään meinannut saavuttaa ryhmää josta tipahdin ja uiskentelin lopun matkaa yksin. Uinti aika oli hävettävän huono. Pyöräily oli perusvarmaa vääntöä. Sain jätkiä kiinni ja tulin vaihtoon oman sarjan kärjessä ja kokonaiskisan toisena. Juoksu olikin taas jälleen todella surkeaa ja voimatonta. Nopeasti tipuin oman sarjan toiseksi kun Joel Jokinen paineli hirmu kyytiä ohi. Sen jälkeen Arttu Hirsi tuli vielä kovempaa ohi. Loppu oli juoksentelua maaliin. Sija 3 omasta sarjasta ja sija 5 kokonaiskisasta. Todella surkea suoritus. Aika oli selkeästi huonompi mitä viime vuonna oli. Laittaa mietityttämään mikä oli vialla. Toivottavasti kyse on vain pienestä jumista joka on karistettu tämän viikon aikana hieronnan ja kevyen treenin avulla. Nimittäin ensi vkoloppuna on yksi kauden pääkisoista, Joroisten puolimatkan SM-kisa. Jos siellä ei kulje niin saatan sanoa ruman sanan. Toivottavasti ei tarvitse...

torstai 19. kesäkuuta 2008

Triathlonkauden avaus



Triathlonkausi tuli avattua viikonvaihteessa Hattulassa. Kisa kuului SM sprintti-cupiin. Matkana siis 750m uinti - 20km pyöräily - 5km juoksu.

Kisa lähti käyntiin itselläni kovin nihkeästi. Uinti ei tuntunut hyvälle, vauhti oli kadoksissa. Uinnin jälkeen olin kokonaiskisan 10. Pyöräily oli helppoa alusta lähtien ja nopeasti nousinkin kisassa toiselle sijalle. Pyöräily tuntui vähän turhankin helpolta. Mutta niinhän se tuppaa minulla olemaan, että kesän ekassa kisassa ei saa itsestään kunnolla irti. Juoksuun lähdin kokonaiskisan toisena, Vastarannan Mikon perään ja aika selkeällä erolla seuraavaan oman sarjalaiseen. Juoksu oli väkinäistä niinkuin aina, mutta nähtävästi tarpeeksi kovaa, koska kokonaiskisan toinen sija ja oman sarjan selkeä voitto kisasta irtosi. Hyvä kauden avaus. Nähtävästi alan olemaan jo jonkuntasoinen urheilija kun doping-testiin kisan jälkeen vietiin.
Tuloksia: http://www.triathlon.fi//index.php?option=com_content&task=view&id=320&Itemid=1

Eilen tuli vedettyä kesän toinen kisa, Turun juhannus-triathlon. Matkoina 400m- 16km- 4km. Kisa meni kohtuu huonosti. Hengityksen kanssa oli ongelmia. Keuhkoja ei millään meinannut saada kunnolla täyteen ja happi loppui aina kun yritti päästä täyttä kisavauhtia. Tämä ongelma on ennestään tuttu fasettilukko. Pitäisi päästä selän rusauttajalle niin ongelma katoaisi. Kisasta tuli sija 5. Joka on kuitenkin ihan hyvä sijoitus siinä seurassa.
Tuloksia: http://www.kolumbus.fi/lindholm.tommi/triathlon/tiedostot/juhannus_2008/juhannustri08_tulokset_miehet.pdf

Nyt on käynnissä viimeinen harjoitusrutistus Joroisten puolimatkaa varten. Juhannus menee treenien ja työn parissa, joten perinteinen suomalainen juhannuksen vietto jää väliin. Tänään ajoin vapaapäivän kunniaksi 165km. Huomenna pitkää juoksua ja uinti. Vkoloppu kevyesti treenien kanssa ja töihin dollarinkuvat silmissä. Tulee meinaan aika hyvät lisät seuraavasta vkolopusta.;)

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Porvoon-ajot

Sunnuntaina tuli kisailtua Porvoon-ajojen merkeissä. Viivalle oli asettunut nimivahva joukko Kjell Carlströmin johdolla. Tiesin, että vauhtia oli luvassa.

Kisalla oli mittaa 166km. Reitti muodostui 6 x n.25km lenkistä, josta n.5km/kierros oli kaupunkikorttelia Porvoon keskustassa. Ensimmäinen kierros ajettiin rauhassa ja kaupunkikierrokselle vauhti nousi selvästi. Triathlonistin jalka oli aika nihkeä kaupunkikierroksella kun mutkista lähdettiin kovaa, ja pyöränkäsittely taitokin oli hiukan hakusessa kovavauhtisiin mutkiin. Välillä teki tiukkaa. Seuraavat kierrokset menivät kutakuinkin samanlailla. Kisan ratkaiseva irtiotto tapahtui n.90km kohdalla kun ennakkosuosikit lähti irti. Ei ollut paljoa sanottavaa siihen irtiottoon. Pääjoukolla oli alkuun pientä yritystä ajaa sitä kiinni, mutta se kaatui vähäisiin vetomiehiin. Vaikka vauhti oli aika rauhallista suurimman osan ajasta niin silti porukkaa tippui kaupunkikierrosten myötä. Irtiotto sai n.5min kaulan pääjoukkoon ennen lopun extra kaupunkikierros lenkkejä. Pääjoukkoa ei päästetty kaupunkikierroksia kiertämään ja sekoittamaan kärkeä, vaan se otettiin maaliin. Pääjoukolle ajoa tuli lopulta 140km ja sijoitukseni oli 26. Voiton nappasi Marek Salermo, Kellun ollessa toinen.

Kisaan olen tosi tyytyväinen, koska jaksaminen oli hyvää eikä kramppeja ilmaantunut vaikka jalat alkoi olemaan aika tyhjät lopussa. Pyörävauhti alkaa löytymään.

Ensi viikonloppuna alkaa triathlonkausi kotikisalla. Hämeenlinnan kupeessa Hattulan petäyksessä kisataan Sm-pikamatka cupin ensimmäinen osakilpailu. Samalla järjestetään myös kunto-triathlon, joten kaikille on sarjoja luvassa.

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Kuulumisia

Päivää, että pätkähti.

Urheilurintamalla ei ole tapahtunut mitään maailmaa mullistavaa. Treenit on mennyt viimeisten viikkojen aikana hieman penkin alle. Kesätyöt on vienyt miehestä hiukan mehuja ja paras treenifiilis on ollut kateissa. Ja flunssan poikanenkin tällä hetkellä vaivaa. No, näillä mennään, jospa se kohta taas lähtis rullaamaan. Joroisiin on kuitenkin vielä muutama viikko aikaa ja Almereen muutama kuukausi.

Niin, voisin kisakalenterinkin laittaa tänne. Vahvistetulla pääkisat. Niissä pitäisi suunnitelmien mukaan liikahtaa:

8.6 Porvoon-ajot
14.6 SM tri-pikamatkacup Hattula
18.6 Juhannus tri Turku
27-28.6 SM-tempo + maantie Pori
5.7 SM tri pikamatkacup Pori
12.7 SM 1/2-matka Joroinen
19.7 SM perusmatka Kuopio?
2.8 SM pikamatkacup Nokia
23.8 Pika tri Vantaa
31.8 MM pitkä matka Almere, Hollanti

Suuret onnittelut kaikille tri-nisteille, jotka ovat tehneet hienoa tulosta tässä keväällä. Päällimäisenä Teemu Toivasen Lanzan ironmanin 2.sija! Todella hieno suoritus!

torstai 15. toukokuuta 2008

Rosendhal Gp

Viime sunnuntaina ajoin legendaarisen Rosendhal Gp:n. Kisa ajettiin Tampereen pyynikin mäkisessä maastossa. Mielestäni yksi hienoimmista pyöräkisoista Suomessa. Kisa koostui 20 x 3,5km kierroksesta ja nousumetrejä on tarpeeksi. Kierroksella ylämäkeä joutui ajamaan 1-1,5km verran.

Ensimmäiset 10 kierrosta oli totaalista tuskaa minulle. Irtiotto porukka lähti 4kierroksen jälkeen jolloin minulla oli todella vaikeaa. Odotetusti missasin sen. Tuntui, että mäkeen happi loppuu ja kohta noutaja tulee. Onnekseni pääjoukon vauhti laski 10kierroksen kohdalla, kun irtiotto ryhmä oli saanut 2min kaulan. Viimeisellä 5kierroksella fiilis alkoi olemaan aika vahva ja yritin irtiottoa pääjoukosta kun 2,5kierrosta oli maaliin matkaa. Ikäväkseni minut saatiin kiinni 400m ennen maalia ja kymppisakkiin sijoittuminen ja hyvät cup-pisteet meni siinä. Tavoitteeni kisaan oli saada muutama cup-piste ensi vuoden elitepaikkaa silmällä pitäen. Se nyt ei onnistunut kun sijoitukseni oli 23.

Kisan voitti vahva triathlonisti Mikko Vastaranta. Ja naisten skaban Lotta Lepistö.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Ohjus



Tässä uusi tempotykki. Jamis xenith t2. Pyörän kasasin pääosin shimanon dura-ace osilla. Kiekkoina planet-x 101/82 setti. Satula slr t1. Tankona profile alu wing ja vision. Hivelee silmää ja kelpaa ajaa. Ei oo välineistä kiinni vauhti tänä kesänä.;)

Sipoon maantie

Eilen oli vuorossa 144km maantielähtö. Kisa poljettiin kesäisessä säässä. Pääsin maaliin pieneksi kutistuneessa pääjoukossa. Joten "hurja" tavoite sinänsä täyttyi. Tarkoitukseni oli ajaa kisan alkumatka passaillen aurinkokannella (siis pääjoukossa, hyvässä tuulensuojassa). Ja yrittää viimeisellä 50km "jotain". Tankkailin hyvin ja jalat tuntui ihan hyvälle kokoajan. Mutta sitten taas niinkuin ennenkin 90km kohdalla jouduin hieman puristamaan ylämäkeen ja molemmat etureidet aivan kramppiin. Tipuin pääjoukosta. Jalkojen heiluttelut, pientä vaihdetta silmään ja väkisin kammet pyörimään. Krampit lähti ja sain pääjoukon taas kiinni. Sitten olikin turha enää yrittää "jotain", koska etureidet jysähti kramppiin aina kun heitti putkelle. Prkln krampit. En ymmärrä mistä ne johtuvat. Fiilis oli 90km kohdalla hyvä. Ei minkäänlaista zippaus oloa. Mutta silti ne tulivat. Ei kellään olisi jotain "kikka kolmosta" näihin? Magnesium ja lisäsuola on kokeiltu. Kerro jos tiedät keinon.

Kisan voiton otti Marek Salermo ennen Marko Leppämäkeä ja Jussi Eskelistä. Itse tulin maaliin sijalla 33.

Tämä viikko menee kevyesti treenaillen ja tentteihin valmistuen. 3 tenttiä ja kaksi projektia pitäisi saada aikaiseksi. Huh, meinaa työmäärä lannistaa. Mutta näillä mennään.

lauantai 3. toukokuuta 2008

Sipoon tempo

Tänään ajoin sipoon enegiatempon. Matkana 20km, tai oikeastaan se oli karvanpäälle 19km. Meno oli kevätkuntoista, mikä meinaa hidasta vauhtia. Ajaksi kellotin 27.16. Vauhti oli sitä mitä ajattelinkin, keskinopeuden ollessa n.42km/h. Kevään ensimmäiset tempot tuntuu aina samalle. Keuhkoihin sattuu mutta jalkoihin ei. Toisaalta hyvä, että vielä ei kulje. Jos nyt mies olisi huippukunnossa, niin elokuun viimeinen päivä ei kulkisi. Niin, siis siellä on kauden päätavoitteeni, triathlonin pitkänmatkan MM-kisat Hollannin Almeressa.

Huomenna vuorossa maantielähtö. 150km urakkana. Tavoitteena selvitä pääjoukossa maaliin ja ansaita muutama cup-piste. Se onnistuu kunhan vaan ystäväni kramppi ei tule kylään.

Nyt tankkamaan ja vääntämään kouluhommia.

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Takaisin kotona

Ei tullut ajettua pyöräkisaa Belgiassa, mutta juoksukisan kävin fiilistelemässä. Antwerpenin 10mailia. Koko kisassa mukana 25000 juoksijaa. Voin kertoa, että startissa oli hulabaloo valmis. Kisaan lähdin rennoin fiiliksin mukaan ja tarkoitus oli saada hyvä treeni ja nähdä ison tapahtuman meininki. Aloitin juoksun 3000-5000 paikkeilta. Alku rentoa ja pikkuhiljaa aloitin kiristämään vauhtia. Ensimmäinen 10km meni ohitellessa porukkaa, rennon kovaa juosten. 10km jälkeen alkoi olemaan tilaa enemmän ja sitten kiristinkin vauhtia aika tiukaksi. Vikat 6km tulin 190 keskisykkeellä ja lopussa joutui jopa irvistämään. Tuloksena sija 510 ja aika 1h08min ja rapiat. Hieno tapahtuma!

Belgia oli aika tylsä paikka ajaa lenkkiä, varsinkin alue jossa asuimme. Tasasta ja vastatuulta. Pieniä teitä oli paljon ristiin rastiin, mutta mäistä oli turha haaveilla. Mäkiäkin löytyy, mutta ei Antwerpenin läheltä.

Uimaan en päässyt reissun aikana. Mutta ei 1,5vkon uintitauko pahaa tehnyt. Itseasiassa uinti on tuntunut aika letkeältä reissun jälkeen. Kaikenkaikkeaan reissu meni kivasti ja treeniä tuli hyvä määrä, tosin pyörä ja juoksupainoitteista. Niin ja pullopojan homma tuli suoritettua kunnialla kanssa. Lotta sijoittui kriteriumkisassa 13. Kisassa oli mukana 109 kuskia. Pyöräily on iso laji Belgiassa.

Ensi viikonloppuna on ensimmäinen maantiecupin kisa Sipoossa. Lauantaina aika-ajo ja sunnuntaina maantielähtö. En osaa sanoa yhtään miten pyörä vielä kulkee. Sen verran vähän on tiukkoja puristuksia fillarilla alla. Mutta sinne mennään hakeen niitä tiukkoja puristuksia ja etsimään talven aikana kadonnutta kisavauhtia.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Karhuviesti, Lattomeriajo ja Belgia

12.4 oli karhuviesti. Juoksu oli viestijuoksu Raumalta-Poriin. Rc eemelin joukkuueella oltiin kuntosarjassa hienosti 14. Oma juoksu meni aika huonosti. Ensin kämmäsin vaihdossa n. puoliminuuttia, kun en ollut valmiina kun kaveri tuli jo. Siinä sitten rimpuilin verryttelyvaatteet pois ja lähdin viemään 6,3km osuuttani viestistä hiukan turhan kovalla vauhdilla. n.2-3km meni hienosti, mutta sen jälkeen alkoi jo painamaan. Keskisyke oli järjettömän kova 193. Taisi espanjan leiri hiukan vielä tuntua kropassa.

13.4 oli vuorossa Lattomeriajo. Keli oli suorastaan mahtava, +2 astetta ja vettä niskaan, nam. Kilpailun tuomarit päättivät lyhentää kisaa 64km, joka alkuun harmitti. Mutta tunnin ajon jälkeen tuntui, että päätös oli järkevä. Oli todella kylmä. Kisasta en odottanut juurikaan mitään. Varsinkin kun edellisenä päivänä oli juoksukisa, mikä on yleensä jumittanut pyöräilyä. Yritin käydä hoitamassa omat vetovuorot ja tuntuikin, että vauhti oli ihan hyvää. Viimeisellä kierroksella tiputtauduin pääjoukossa liian alas ja pääjoukko katkesi perältä. Sinne jäätiin ja ajeltiin pienellä porukalla maaliin. Sijoitus 22. Aika varma olen, että kesällä pyörä kulkee triathlonkisoissa.

Nyt olen Belgiassa katsomasssa Lotan kisoja ja treenamassa. Harmikseni uintimahdollisuudet on tässä Loenhoutin kylässä huonot, joten pyörä ja juokspainotteinen viikko on luvassa. Belgia on vähän niinkuin Suomen pohjanmaa, tasasta ja maataloja on paljon. Keskiviikkona kävimme katsomassa Schildeprijs pyöräkisaa, joka lähti Antwerpenista. Tsiisus mikä hulabaloo oli starttipaikalla. Porukka oli kuolaamassa profien pyöriä ja hakemassa nimmareita. Tuli otettua muutama kuvakin, täytyy laittaa muutama tänne esille kun pääsen kotio. Maalikaupngissa porukka oli kaljalla ja tsemppaamassa ajajia viimeisillä kilometreillä. Erimoista touhua kun Suomessa. Kisan voitti Cavendish ennen Boonenia. Boonen alko tuulettelemaan ennen maaliviivaa ja Cavendish tuikkasi loppumetreillä ohi. Mahtaa harmittaa.:)

torstai 10. huhtikuuta 2008

Torrevieja + palautuu palautuu


Kuva: lenkille

Kuva: Hondonin nousun puolesta välistä

Toinen viikko meni myös hyvissä treenimerkeissä. Aika samanmoinen treeniviikko kun ensimmäinenkin. Kelit helli ja mikä tärkeintä, oli kivaa. Kaksi viimeistä treenipäivää meni jo hiukan väsyneellä kropalla. Toiseksi viimeisinä päivänä vedin iltapäivällä kovan pyörä-juoksu yhdistelmän. 2x20min vedot lähtivät hiukan nihkeästi käyntiin mutta lopussa vauhti oli jo hyvää. Varsinkin myötätuuli osuuden 50km/h vauhti piristi mieltä.;) Siinä luulee jo olevansa kovempikin jätkä kun vauhti on päälle 50km/h ja sykkeet hyvällä tasolla, mutta kyllä vastatuuli taas rankaisee.;) Juoksemaan lähtö oli pienen henkisen taiston takana, onneksi triathlon guru Påle lähti kirittämään minua ja Arttua. Pieni verra ja sitten juosten 2,5km reipasta. Kilometrivauhti oli 3.35-3.45 välissä ja juoksu tuntui pitkästä aikaa rennolle. Siihen päälle muutama lyhyt pyrähdys ja kevyt hölkkä kämpille. Viimeisen päivän treeninä oli 6h pyörä. Lämpömittari näytti parhaimmillaan +34c. Lenkin tarkoituksena oli kiertää muutama paikallinen nousu ja nautiskella lämmöstä ja maisemista. Hiukan oli meno jo nihkeää, mutta niin sen pitäkiin olla kahden viikon leirin jälkeen. Kiitoksia leiristä matkaseuralle eli Tristadin poppoolle Kaisa, Påle, Arttu, Jyri ja Maikku sekä Liedon Panulle ja Hietalan Jukalle. Hyvä leiri!


Kuva: Kekkulointi ja optimointi on tärkeää;)(huom. katso tri-gurun nilkka:p)

Ensimmäiset palautumispäivät menivät kevyitä treenejä tehdessä. Muutaman palauttavan päivän jälkeen tulikin väsy. Näinhän se menee aina leirien jälkeen. Joten nyt lepilepi, ainakin lauantaihin asti.

Tänään minua pyydettiin rc eemelin karhuviesti-joukkueeseen, joka juostaan 12.4 Raumalta-Poriin. Olen juuri silloin menossa Poriin päin joten mikäjottei voin käydä rykäsemässä yhden juoksupätkän. 6,3km on matkana. Toivottavasti väsy ei paina enää silloin. Sunnuntaina on sitten edessä kauden kilpailuavaus maantiepyöräilyssä, lattomeriajo Porissa. Matkana muistaakseni 94km. Siellä yritän tehdä hyvän harjoituksen ja pysyä porukoissa.

Ensi tiistaina lähden käymään Belgiassa Lotan luona. Tyttö pääsee taas kisailemaan kaatumisen jälkeen, joten pullopojalle on tarvetta.;) Tarkoitus olisi sielläkin saada hyvät treenit kasaan ja katsastaa mahdollisimman monta klassikkonousua.;) Uskaltaiskohan jonku kisan nykästä, en tiiä....

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Leireilyä, Torrevieja



On tää vaan mahtavaa treenata täällä etelän lämmössä. Varsinkin kun Suomessa on takatalvi päällä. Treenit on sujuneet mahtavasti. Treeniseura on laadukasta ja mukavaa. Ensimmäisellä viikolla lenkkeilyä tuli reipas 30h muutaman tehotreenin kera. Pyöräilyä on suurin osa mutta uintia, juoksua ja lihaskuntoakin on mahtunut mukaan. Kroppa on jaksanut hyvin, tosin perse alkaa oleen aika hellä satulassa istumisesta. Mutta se on pieni miinus. Tänä vuonna olen osannut ajaa lenkit hiukan rauhallisemmin. Varsinkin mäissä olen yrittänyt rauhoittaa, jotta kokonaisrasitus ei kasvaisi vielä liian suureksi. Tämän kauden pääkisaan on aikaa kuitenkin vielä monta kuukautta.

Tänään vietän ansaittua kevyttä päivää joka kuluu kevyen uinnin, auringonoton ja hyvän ruoan parissa. Niin, ei täällä kyllä laihtuun pääse. Sen verran on tullut mätettyä kaikkea energiapitoista suuhun.:)

Leiri vko 1

La
pyöräily 4h30min + juoksu 15min

Su
Pyöräily 4h45min + juoksu 20min

Ma
aamuverra 15min
ap. Juoksu 1h20min vk
ip. pyöräily 2h45min kevyt

Ti
ap. uinti 50min
ip. uinti 1h10min

Ke
Pyörä 6h15min + juoksu 15min

To
aamuverra 15min
Pyörä 4h10min + juoksu 20min

Pe
aamuverra 15min
ap. uinti 1h15min
ip. pyöräily 2,5h sis. vk

torstai 20. maaliskuuta 2008

Palautumista

Tällä viikolla olen palautunut ja pakkaillut pikkuhiljaa tavaroita matkaa varten. Kun treenit on keveitä niin tämä mies lihoo ja turpoo. 4päivässä palautumiskiloja on tullut jo 2. Mies painaa tasan 70kg. Kisakuntoon täytyy napata 4kg pois. Noh, eiköhän pari kiloa sulateta Espanjan leirillä.

Yritän kirjoitella leirin aikana fiiliksiä ja treenejä tänne. Motivaatio on huipussaan ja luvassa on aika tiukkaa settiä. Lauantaiksi luvannut torreviejaan 23astetta, kelpaa treenailla.;)

ciao

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Viikot vierähtelee

On taas muutama viikko vierähtänyt kun tänne blogiin olen kirjoitellut. Joten täytyy taas jotain rustata. Vatsataudista selvisin suhteellisen nopeasti. Treenaamaan pääsin jo parin päivän makailun jälkeen, mutta vatsa ei ottanut toimiakseen vielä viikkoon. Oli sulatus ongelmia ja sen takia ei oikein voinut tehdä kovia treenejä. Kun vatsa alkoi taas toimimaan normaalisti niin sain muutaman laatutreeninkin tehtyä viikolla.

Taas eilen tuli testailtua kuntoa 1,5km uinnilla ja 10km juoksulla. Ajat parani viime kerrasta ihan mukavasti, mutta vauhti ei vieläkään ole sitä mitä toivon. Eikä sen itseasiassa tarvitse tässä vaiheessa ollakkaan. Hyvin jaksaa mutta tehoja ei saa irti. Mutta sehän riittää kunhan heinä-elokuussa saa kropasta kaiken irti.

Ensi perjantaina suuntaan Espanjaan harjoitusleirille. Torrevieja on leiripaikka. Tämä taitaa olla jo kolmas kerta kun käyn siellä harjoittelemassa. Maisemat on aika karuja, mutta pyöräilymaastot mielekkäitä. Siellä sitten toivottavasti saan 2vkon mahdutettua 60-70h harjoittelua. Joten tekemistä riittää. Toivottavasti opettajat ei anna mitään projektia matkalisäksi treenejä pilaamaan.

Tempopyörä on jo melkein kasattu. Napsin kuvia siitä sitten kun saan kameran jostain lainaan. On aivan törkeän hieno! Jamis xenith t2, dura-ace osilla ja planet-x 101/82 kiekoilla. Ei ole ens kesän vauhti pyörästä kiinni. Suuri kiitos Intersportille ja Miika Enroosille rungosta!

Tänään riittää jännitettävää kun tyttöystäväni Lotta Lepistö starttaa Belgiassa legendaariseen het volk pyöräilykisaan. 126km on matkana ja starttilistalla on muutama maailmanmestari ja olympiavoittaja. Saas nähdä miten tytön käy. Meikää ainakin jännää. Starttilista http://vrouwen.omloophetvolk.be/Deelnemer.aspx

edit:

Lotta kaatui kisassa ja mursi solisluunsa.:( Ei mennyt se reissu yhtään niin kuin piti. Kaatumisille ei voi mitään. Onneks se vaan sisuuntuu tollasesta ja pieksee kaikki kesän kisoissa.:) Sanokaa mun sanoneen.

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Norjaa jutellen

Viikon treenit lähti käyntiin todella hyvin. Joka päivälle tuli laadukkaita ja kehittäviä treenejä. Torstaina vk-juoksussa lihaksia särki ja vauhdit oli alhaalla. Illalla nousi pieni kuume ja sitten perjantai päivän vietin oksentaen ja pöntöllä istuen. Kauheesti on vatsatautia liikkellä ja piti sen näköjään minuunkin iskeä. Onneksi tänään on jo hyvä olo. Huomenna sitten taas uutta nousua päälle ja lenkille. Saa tältä kaudelta sairastelut riittää.

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Kevyt viikko ja talvitriathlonia

Loma ja kevyt viikko takana. Treeniä tälle viikolle tulee n. 9-11h, riippuen siitä kuinka paljon tänään pyörittelen fillarin kanssa. Viikon palauttelun jälkeen fiilis oli loistava. Perjantaina kevyellä hölkällä tuntui, että jalat ei ole ikinä olleet näin kevyet.

Lauantaina oli ohjelmassa Turun urheiluliiton talvitriathlon. Kyseessä ei ollut aivan perinteinen talvitriathlon lajien ollessa uinti 500m, hiihto 9km ja juoksu 3-4km. Ajattelin, että olisin ollut totaalisen tulessa tässä kisassa, mutta toisin kävi. Uinti lähti ihan hyvin liikkeelle. Ehkä liikaa meni huitomiseksi, mutta olin uinnin jälkeen kärjessä ajalla 6.46. Tosin ajattelin ennen kisaa, että uinti aika olisi painunut lähemmäksi 6.30.:(
Hiihto hiukan jännitti, koska en ole hiihtänyt kovaa yli vuoteen ja kilometrejä tältä kaudelta on vaivaiset 50km. Lähdin hiihtoon rennon kovaa, joka oli kuitenkin selvästikkin todella hiljaista, koska Darby Thomas hiihti heittämällä ohi jo kilometrin kohdalla. Seuraavana valmentaja Luoto otti minut kiinni ja kohtuu nopeasti lähti omille teilleen. Meikää alko pännimään oikein huolella kun sauvan sompa pyöri ympyrää ja mies oli totaalisen tiltissä. Hiihdosta juoksuun vaihdossa sukset ei meinannu lähtee irti ja monot vaihtuivat juoksukenkiin kirosanojen saattelemena.
Juoksu oli alusta asti aivan hirveetä ja jalka ei todellakaan noussut perjantain malliin. Halmeen Mika tuli vielä ohi juoksussa. Joten saldoksi 4.sija.

Eipä tullut "totaalisen tulessa" suoritusta. Hieman ihmettelen miksi ei kulkenut. Mutta harvoinpa mulla on talvella mihinkään kulkenut. Kesällä tulee yleensä pari kisaa mistä voi sanoa, että kulku oli huippua. Huonoista suorituksista saa onneksi "pyhää vihaa" harjoittelua kohtaan. Joten ei muuta kun lenkille ja kesää odotellessa.

maanantai 18. helmikuuta 2008

Jumia

Viikko taas vierähti treenien parissa. Pientä jumin poikasta on ollut ilmassa ja se näkyi lauantain testeissä. Testissä vedettiin 1500m uintia ja 10km juoksua. Hyvin jaksaa tällä hetkellä, mutta vauhtia ei saa millään esiin. Fiilis oli koko ajan, että samaa vauhtia jaksaa painaa tuplasti pidempään. Eikä sellaista kipua ja kiukkua saa menemiseen. Mutta jos kesällä pystyn puolimatkalla pitämään samanlaista vauhtia kuin testeissä niin hyvä tulos on taattu.

Viimeviikon treenit:

Ma
Juoksu 45min hallissa, sis. 3x1000m 5km kisavauhtia ja 2x500m 3km kisavauhtia +
Kuntopiiri 1h10min sis. kp + varvasjumppa

Ti
Uinti 1,5h, 5km

Ke
aamujuoksu 45min
ip. Puntti 1h + tekniikkauinti 1h15min, 3,5km

To
Uinti 1h20min, 4km

Pe
ap. Uinti 1h, 3km
ip. Pyöräily 2h10min + 20min jalkapuntti

La
Uinti 1h, sis. 1500m testiuinti +
Juoksu 1h, sis. 10km testijuoksu

Su
Pyöräily 5h10min

yht. n.18,5h

Viikko meni kutakuinkin suunnitelmien mukaan. Pari treeniä jäi tekemättä koulujuttujen takia. Mutta muuten oikein kehittävä setti.

Nyt on hiihtoloma päällä. Tämä loma taitaa ennakkosuunnitelmista poiketen kulua kouluprojektien parissa. Kolme projektia täytyisi saada valmiiksi parin viikon sisään, joten kova treeniviikko taitaa jäädä nyt väliin. Mutta ehkä hyvä näin, koska viimeiset kolme viikkoa on ollut kutakuinkin aika kuormittavia. Joten logistiikan, NAFTA sopimuksen ja firmojen kilpailuttamisen näppäilemiseen kuluu tämä viikko. Tosin hiihtotuntuma täytyy saada kohdalleen, koska ensi lauantaina on Turussa kevään kovin kisa, eli talvitriathlon.

Nyt uimaan ja kesätöiden hakuun.

maanantai 11. helmikuuta 2008

Jamis Supernova



Siinä se on. Uusi treenitykki. Onpa muuten hienoa ajella verrattuna maastopyörään. Ajoasento on lähempänä maantiepyörää ja pyörä rullaa hienommin kuin mounttis. Kasasin pyörän dura-ace 9osilla höystettyönä shimanon cc-jarruilla ja compact kammilla. Kammet vaihdoin compact mallisiin koska meikällä ei ole kuitenkaan niin betonireisiä, että talven loskassa jaksaa isoo rieskaa vääntää. Kiekot on mavic cosmokset ja päällä rullaa nokian 240 nastaiset. Stemmi ja tanko ritcheyn wcs. Satula fizik arione ja tolppana kammokallis aeruksen c4. Ei voi muuta kun suositella cc-pyörää talven kilometrien keräämiseen.

Treenit on menneet aivan mukavasti flunssan jälkeen. Ensimmäinen viikko oli hiukan hakemista. Uinti ja juoksu oli vähän kateissa, mutta nyt kulkee taas normaaliin tapaan. Viimeiset kaksiviikkoa on mennyt treenien osalta mukavasti ja molemmilta viikoilta harjoituspäiväkirjaan sai merkata hiukan vajaa 20h. Kunto senkun nousee ja kivaa on.

Viime perjantaina korkkasin hiihtokaudenkin käyntiin parinkympin hiihtolenkillä. Tulisi nyt kunnon pakkaset niin pääsisi siivutteleen suksilla ennen etelänleiriä. On se vaan niin hienoo hommaa. Hiihtokisat tosin taitaa jäädä tältä talvelta hiihtämättä.:(

Kohta saapuu uusi triathlonrunko ja sen kasaus alkaa. Siitä tulee hieno! Lisää myöhemmin.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Karmee flunssa

Viikko vierähti flunssan kourissa. En muista milloin viimeksi olen ollut noin kipeä. Viime tiistaina kuume nousi jopa 39 asteeseen ja kurkku oli aivan törkeän kipeä. No jospa sitä ei tarvitse taas vähään aikaan sairastella.

Treenipyörä on kohta alla. Iso kiitos siitä intersportin/keskon Miika Enroosille, joka auttoi minua cyclocross rungon hankkimisessa. Runko vaatii vielä muutaman osan ja sitten se on valmiina kovaa ajoa varten. On muuten HIENO! Jamis supernova cyclocrossari. Kyllä kelpaa ajella. Täytyy laittaa muutama kuva siitä kun saan sen kasaan.

Etelänreissu varmistui pienen rahojen laskeskelun jälkeen. Espanjan torrevieja kutsuu 21.3-4.4. Aivan helmi homma. Lähden treenaileen tristadin porukan kanssa. Siellä tulee varmasti laatutreeniä aikaiseksi kun treeniseura on lajin Suomen kärkeä.

Nyt kuntopiiriin. Täytyy varmaan ottaa vielä rauhallisesti ettei keuhkot tipu yskimisen takia.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Prkleen pyörävarkaat

Joku idiootti pölli mun pyörän tänään aamulla. Kirpasi oikein rankasti kun huomasin 2danger mounttiksen kadonneen. Tekisi mieli käydä väkivaltaseksi sitä ihmistä kohtaan. Sinne meni talvitreeni ja koulumatkapyörä. Prkl. Milläköhän rahalla mä ostan uuden. Toivottavasti vakuutuksesta tulee riittävästi rahaa. Pakko on joku treenipyörä saada alle. Voi olla, että etelänleiriä varten oleva raha saattaa mennä siihen projektiin. Voi v.... Ei voi muuta sanoo. Vihastuttaa niin vietävästi. Joutuu polkeen trainerilla ja käveleen kouluun. Prkl.

Noniin ja muihin asioihin avautumisen jälkeen.

Turussa treenit on lähtenyt käyntiin mahtavasti. Porukassa on huippua treenata ja motivaatio senkuin nousee. Tänään oli uinti 800m + juoksu 5km testipäivä. Hyvälle tuntui, varsinkin juoksun osalta. Luulen, että kohta ei tarvitse enää häpeillä juoksuvauhtia. Uskon näin. Suunta on ainakin oikea.